tiistai 1. huhtikuuta 2014

Aprillia aprillia

En henkilökohtaisesti pidä aprillipäivästä. Ehkä osin sen takia, että pelkään nolatuksi tulemista. En osaa olla vielä tarpeeksi sinut itseni kanssa, jotta kestäisin sen, että minulle on valehdeltu. Se on sietämätöntä! Kyse ei ole nyt siitä ettenkö osaisi nauraa itselleni, sen nimittäin osaan, en vain jotenkin halua tulla petkutetuksi.

Toinen mikä minua askarruttaa aprilipäivässä on se, että miksi ihan kalenteriin pitää laittaa päivä jolloin saa valehdella? En pidä ajatuksesta yhtään. Olen elänyt jatkuvassa valheessa pari vuotta ja en todellakaan halua, että vielä kalenteriin laitetaan päivä jolloin saan sitä ihan luvan kanssa tehdä. Toki kyse on ihan eri luokan valehtelusta, mutta silti en pidä ajatuksesta.

Mutta millaista elämä sitten oli silloin kun aivan jokainen päivä oli yhtä kulissia? En edes osaa ajatella kuinka monesta asiasta valehtelin. Kasvatin omaa pientä kulissiani, että olin onnellinen ja terveellisesti laihtuva. Lopulta laihtuminenkin oli minun ja Linnean pieni valhe. Käytin sellaisia vaatteita joista ei nähnyt todellista laihtumistani. Kohtasin myös kasapäin kysymyksiä joihin vastaus oli kaikkea muuta kuin totta. " Onko kaikki hyvin? Mikä sulla on? Ootko sä laihtunut? Mikä ihme sun bmi enään on? Syötkö sä kotona? Onko sulla joku...anoreksia ?! " "Ei, kaikki on hyvin. Ei mulla mikään oo. Enhän mä ees paljon oo laihtunut, vähän vaan. Enemmänkin vois. Ja kyllähän mä syön vaikka ja kuinka paljon. Koulussakin syön (niin, salaattia). "

Osasin hyvin myös lavastamisen. Osasin lavastaa tilanteet näyttämään siltä, että olin syönyt. Voiveitsen käytin voirasiassa, sotkin lautasia ruokaan, heitin ruokaa roskiin ja jos piti syödä muiden nähden niin oikeaa ruokaa oli tosi vähän ja salaattia paljon jolloin syntyi optinen harha siitä, että syön.

Lopulta uskoin jo itsekkin omia valheitani. En minä tiennyt, että minulla on syömishäiriö. En tiennyt pitkään pitkään aikaan. "Minä voin hyvin."

Että miten on, haluanko näiden valheiden lisäksi vielä päivän kalenteriin jolloin voin aprillata kaikille ja nauraa päälle? En todella. Minulle viimeiset 3 vuotta on ollut yhtä aprillipäivää. "Aprillia aprillia, syö silliä ja juo kuumaa kuravettä päälle." Menitte kaikki halpaan, aivan jokaisena päivänä kunnes oli jo liian myöhäistä.

" It's a beautiful lie
It's the perfect denial
Such a beautiful lie to believe in
So beautiful, beautiful it makes me "
30 Seconds To Mars - Beautiful lie