Nuhan nujertama

En ole koskaan kipeä, en varsinkaan kuumeessa. Paitsi nyt. Korkeimmillaan lämpöä on ollut 37,9 astetta, mutta olen ollut ihan kuollut ja houraillut yöllä. Aamuksi onneksi lämpö ennätti laskea, mutta olo on silti KAMALA. Miten joku tauti voikaan nujertaa näin totaalisesti. Se jopa vei makuaistini. Miten ihmeessä osaan syödä ilman makuaistiani ?!

En osaa kauhean tarkkaan vielä tunnistaa nälän tunnetta saati kylläisyyttä. Varsinkaan jälkimmäistä. En siis osaa yhtään arvioida kuinka paljon minun pitää syödä. Aivot eivät ymmärrä, että syön kun ei tule makuaistimusta. Olen ihan hukassa.

Minulla on myös eräs ongelma. Ongelma nimeltään toinen anoreksiaa sairastava. Hän ei ole kovin paranemismyönteinen, mutta haluaisin auttaa häntä ! Tahtoisin todella. Mutta mitä tehdä? Luontainen vietti on auttaa edes hieman, mutta kaikki ei ole niin mustavalkoista. Minäkin olen sairas. Olen altis muille sairaille. Anoreksia voi tarttua kuin pahainenkin tauti. Mitä jos hänen puheensa laihuuden ihanuudesta saa minutkin taas uskomaan niihin. En tiedä mitä tehdä !

" Tahdon olla 45 kiloa ! Vai tahdonko? "

Mikä hitto on neljänkymmenenviiden kilon myytti? Tiedän hyvin monia anorektikkoja (pituudesta riippumatta), jotka hamuavat "terveeksi" painokseen 45 kiloa. Se ei ole liikaa alipainoa, elimistö toimii ihan ok, mutta se on silti alipaino. Se on todella laiha, mutta ei sairalla tavalla laiha.

Itsekkin olen aivan koko paranemisprosessini aikana haaveillut 45 kilosta. Miksi? En tiedä. Se vain jostain syystä vetää puoleensa. Uskon, että juuri siitä syystä, että se on kompromissi anoreksialle. Vaikka kuinka haluaisi parantua niin silti joku pienen pieni ääni päässä huutaa anoreksiaan päin. Anoreksialle riittää aluksi edes se 45 kiloa. Mutta siinä se juju onkin - ALUKSI. Ei se siihen jää. Seuraavaksi anoreksia haluaa 40 kiloa ja kierre on valmis.

Miksi siis hamuta jotain minkä tietää tuottavan lopulta itselle vain tuskaa? Miksei voisi nauttia ihanasta elämästä ja voida hyvin. Elämästä, jossa ei ole kaloreita tai vaa'an lukemia. Emme me oikeasti ole niin arvottomia, että ainoastaan paino arvottaa meidät. Niin se vaan ei mene. Siispä ei, 45 kiloa ei ole ratkaisu. Luulet ehkä nyt niin, mutta sitä se ei ole. Aito onnellisuus on ainut mikä ratkaisee ja sillä ei ole mitään tekemistä jonkun hullun vaa'an lukeman kanssa.

Haluan myös linkittää yhden mielenkiintoisen sivuston, mutta toivon, että jos on yhtään epävarma itsestään niin ei mene sinne. Kyseessä siis on sellainen sivusto jonne voi syöttää painon, pituuden, housun koon ja paidan koon jolloin kone etsii kuvia sellaisista ihmisistä jotka täyttävät nämä kriteerit. Haluan kuitenkin muistuttaa, että kuvat eivät vastaa aina todellisuutta. Jokainen on ihan erillainen ja noihin asioihin vaikuttaa niin moni eri asia. Katsokaa siis omalla vastuulla, ilman vertailua itseensä ja vain omasta mielenkiinnosta: www.mybodygallery.com

Yllätystuska

Luin anorektikkojen blogeja. Blogeja joissa kerrotaan bmi kolmestatoista ja kaikesta siitä ihanuudesta. Haluan kokea sen vielä. Linnea haluaa vielä ELÄÄ. Se tahtoo oksentaa, se tahtoo viedä iloni ja tuoda pelkän tuskan elämääni. Minä haluan uuden mahdollisuuden kokea anoreksia. Haluan huonot veriarvot ja rytmihäiriöt. En saanut niitä ekalla kertaa, joten haluan uuden yrityksen. Haluan kuolla, viiltää, elää ja kärsiä. Mutta minä hymyilen kestohymyäni. Kukaan ei tiedä, että kärsin. Mistä tämä kumpuaa?! Voin jo pitkään hyvin. MITÄ TÄMÄ VITTU ON!!!?

Release the doves

Sotamies Linnea antautuu. Elämä voitti sodan, elämä voitti anoreksian. Tahdon voida hyvin, tahdon nauttia elämästä. Minulla on hyvä olla. On niin helpottunut olo. Voin melkein jo sanoa, että elän ensimäistä kertaa pariin vuoteen. Takapakkejakin valitettavasti tulee. Eilen esimerkiksi skippailin taas aterioita, mutta yleisesti ottaen hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja.



Viiltelyä minä kuitenkin kaipaan. En ole aikoihin päässyt viiltelemään. Tahtoisin, mutta minulla ei ole aikaa. Minä menen kuin tuulispää. Menen neljän eri paikkakunnan väliä ja muutan uutta kotiani rakkaani kanssa. Se on ihanaa !

Nyt suurin ongelmani on enää kehonkuva. Koen olevani yhä ISO valtaisa valas. Ero kuitenkin entiseen on se, että minä siedän tilannetta. Ehkä joku päivä vielä näen itseni oikein. Olen varma siitä :)

Biologisen normaalipainon myytti

Pahoittelen ettei minusta ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Elämä on vienyt minua mukanaan ja aikaa ei ole paljon ollut istuskella koneella. Olen viettänyt paljon laatuaikaa poikaystäväni kanssa, hankkinut asunnon, muuttanut tavarani sinne, kuljeskellut ympäri Suomea ja ennen kaikkea NAUTTINUT. Nyt kuitenkin hieman päivityksiä siitä mitä pääni sisällä myllertää tällä hetkellä.

Kehoni ja mieleni on niin minua vastaan. En voi sietää itseäni vaihteeksi. Olin jo oikeastaan tyytyväinen siihen kun painoin sen 49 kiloa. Mielestäni oli sieettävä silloin. Paino kuitenkin karkasi käsistä, koska aloin syömään. Minä syön syön ja syön, mutta välillä jopa siitä nauttien. Ah miten rakastankaan jäätelöä. Päivääni kuuluu nykyisin aiina jäätelöä. Nams mums. Helsingin jäätelötehtaan jäätelöt ja magnumin 5 kisses jäätelöt on jotain täydellistä. Jos niiden hinta on tällainen kroppa niin sitten on. Minähän SYÖN !!

Olen varmasti puhunut otsikon aiheesta ennenkin: Biologisesta normaalipainosta. Mikä se on ? Mistä tietää milloin sen on saavuttanut? Onko se vain joku lääkäreiden keksimä juttu? Ei..Se on totta. Se on se paino missä ihminen voi parhaiten. Se on se paino mikä pysyy missä pysyy "helposti". Uskon löytäneeni sen itselleni. Osastolla olin ylläpitovaiheessa 51,3 kiloa. Sen jälkeen kotona painoni on laskenut, noussut ja taas laskenut. Kuitenkin lopulta se AINA päätyy tasan 51,3 kiloon. Se siis voisi olla biologinen normaalipainoni. Huojentavaa !!

Minulla olisi vielä paaaaljon kerrottavaa ja höpötettävää, mutta joudun rientämään autokouluun. Kakkosvaihe ja arvioiva-ajo odottaa. Jännittääää ! Wish me luck ! Sen jälkeen taas reissuun, mutta yritän parhaani mukaan päivitellä nyt aktiivisemmin. Heihei muruset <3 !