Ei ylämäkeä ilman alamäkeä

Työharjoittelua, kiirettä, koulua, stressiä ja ruokaa - siitä on tämän tytön elämä nyt tehty. Istun tällä hetkellä yövuorossa ja olen varma että nukahdan pystyyn tänne. Ehdin olla koulussakin tänään. Onneksi kuitenkin on olemassa kahvia ja pepsi maxia. Niillä tämän yön pitäisi mennä ja noh, on minulla salaatti ja rahkakin. Salaatin syön, rahkaa en. Kait se pitäisi, mutta tiedän etten syö sitä kuitenkaan. Kyseinen rahka on kummitellut minulle jo viikon jääkaapissa enkä vieläkään ole "ehtinyt" syömään sitä.

Tästä voi päätellä etteivät ruokailut suju. Söin vielä hetki sitten juuri ja juuri puoli starttia. Nyt minua patistetaan syömään starttia..Sekään ei onnistu. En vain syö, en halua. Nautin laihtumisen tunteesta. Minun on kylmä ja huimaa. Masokistista nauttia tällaisesta. Vaikka ei sillä, peilissä on yhä se norsu kuten aina. En tiedä mitä painoni tekee. Minun tuurilla nousee, syönhän taas enemmän.

Miten tässä kävi taas näin? Noin vuosi sitten olin samassa tilanteessa. Alamäet ja ylämäet vaihtelivat kunnes alamäki jäi päälle ja kaikki tietävät miten siinä kävi. Minua rehellisesti sanottuna pelottaa. Miten selviän nyt?

Not awake but not asleep either

Minusta ei ole kuulunut hetkeen mitään, mutta tänään kun nukkumatti päätti jättää saapumatta iltatreffeillemme niin tuli sopiva hetki kirjoitella vähän tännekkin. Syy, miksi en ole kirjoittanut mitään nyt pariin viikkoon, on yksinkertaisesti se, että en ole jaksanut. Olen uupunut niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Olen ollut nyt todella kiireinen koulun osalta ja kärsinyt ilman mielialalääkkeitäni. Mutta kuulemma eihän mulla voi olla mitenkään kiireistä tai rankkaa - mähän en käy töissä. Mullahan on aikaa mielinmäärin..Mitä nyt pitäis hoitaa ittensä kuntoon, mutta paskat semmosesta.

Seinä kaatuvat päälle joka paikassa; kotona, koulussa, keskellä kamppia. Itku on jo osa päivärutiiniani. En jaksa muuta kuin olla alakuloinen. Yritän hymyillä peilikuvalleni, mutta se on vain pelkkää tyhjää. Ikäänkuin se "hehku" minkä olen saavuttanut hoidollani oli tipotiessä. Ehkei muut näe sitä, mutta minä näen. Hymyni ei ole aito. 

Olen lisäksi nykyisin riidoissa kahden parhaan kaverini kanssa nykyisestä koulustani (ja kyllä, tiedän että ainakin toinen teistä lukee tätä, vaikka kuinka sitä peitteli, mutta antaa mennä - lukekaahan vain kuinka vitun paha mun on olla). Meidän luokka on nykyisin todella kuppikunnittoinutta ja kaveriporukoidenkin sisällä on kuppikuntia. Sellainen kuppikunta on juuri nämä kaksi kaveriani joiden seurassa olen yrittänyt roikkua. Enää en vain aio katsoa sitä. Tehkööt he yhdessä kaikki opparit, ryhmätyöt, vaatteiden shoppailut yms. Ei kiinnosta - En tarvitse ystäviä mihinkään.

Tahtoisin voida taas jo paremmin. En vain oikein tiedä mitä tehdä. Romahdin liian pohjalle hetkeksi. Aivan pieneksi pieneksi hetkeksi. Ei siihen tarvittu muuta kuin muutama päivä jolloin kaikki mitä söin oli kaksi mandariinia. Nyt olen lähtöpisteessä. Jokainen ruokapalanen aiheuttaa minulle itseinhoa ja näen peilistä pelkän epäonnistuneen ja paisuneen yksilön. Vanhat rutiinitkin ovat tulleet takaisin. Aamu- ja iltapalalla saa olla vain ja ainoastaan yksi komponentti (mitä kevyempi sen parempi, normaalisti hedelmä). Leipää ei saa syödä, mutta jos syö niin rasvaa ei saa olla. Rasvaa ei oikeastaan saisi olla missään jne. Roikun säännöissäni sitkeästi pääni sisällä. Aina en niitä tottele, mutta haluaisin. Fakta kuitenkin on, että olen menettänyt ruuan hallinnan taas. Päivällä syödään mahdollisimman vähän ja iltapalalla repsahdetaan. Kontrolli on kadonnut.

Nyt kuitenkin yrittämään unta tuhannen ja yhdennen kerran tänä yönä. Sweet dreams :)

Wake me up when september ends

" Minulle soitettiin tänään."

" ..Se leikkaus..Milloin?"

" Huomen aamuna."

" ...... "

" 7.30 pitää olla sielä."

" ... Okei. " - "Sä lähdet tänä iltana."

" Mm."

Olen taas yksin. Poikaystäväni lähti. Ehdimme nukkua yhden yön yhdessä kunnes hän meni. Olen hämilläni. Olen shokissa. Olen HUOLISSANI! Tiedän että pieni helppo operaatio on kyseessä, mutta ei se mene järkeen. Minun oma rakkaani on tajuttomana leikkauspöydällä ja sairaalassa 2 - 7 pv. Eeen minä osaa olla. Pelkään.

Pelkään ikävää. Pelkään yksin olemista. Pelkään ruokaa. Pelkään hiljaisuutta. En osaa olla nykyisin enää yksin. Ikävä iskee heti ja hiljaisuus ajaa minut hulluksi. Kuulen ääniä ja ne pelottavat. En myöskään osaa oikein kantaa huolta itsestäni. Vielä viikko sitten asia olisi ollut toisin, mutta nyt kärsin masennuslääkkeeni vierotusoireista. Voin todella pahoin ja vain harvat ruoka-aineet menevät kurkusta alas ja nekin pakottaen. Ensin voin pahoin, sitten syön, sitten voin vielä pahemmin ja sitten olo on hetken parempi.

En voinut myöntää poikaystävälleni, että olen heikko. Vannoin selviäväni ja ei sillä, kyllä minä selviän. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä kuinka helppoa se tulisi olemaan. Minä syön kyllä, mutta se on vain niin hankalaa. Tiedättehän sen tunteen kun esimerkiksi mahataudissa pitäisi syödä jotain ja pelkää sen kaiken tulevan ylös.

Nyt kuitenkin aion kantaa huolen itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla vaikka kuinka joutuisin halailemaan ämpäriä illat. Aion olla kunnossa kun saan rakkaani takaisin. Haluan olla kunnossa jotta voin hoivata häntä sitten kun saan hänet taas itselleni <3

Kun kyynelten virta ei koskaan lopu

Miksei ihminen saa nukkua silloin kun nukuttaa? Miksei ihminen saa itkeä kun itkettää? Miksi minun pitää herätä tänään äidin nalkuttavaan puheluun, jossa saan saarnaan siitä että olen nukkunut niin pitkään ja siitä, että petänkö poikaystävääni, koska kävin ämyrillä eilen O.O Vitutti ! Minä rakastan poikaystävääni suunnattomasti ja sattuu todella paljon kun se kyseenalaisetetaan.

Siitä kyynelten virta alkoi. Aloin siivoamaan ja oloni kurjeni yhä enemmän. Nyt vaihteeksi tuli taas suunnattoman pahaolo. Se tunne kun verensokerit romahtavat. Samoista oireista olen kärsinyt jo pari päivää. Sain kuitenkin eilen verensokerimittarin isältäni ja mittasin että mitäs lukemat ovat: 5,6 mmol/l. Arvot on siis hyvät. Mistä tämä tunne sitten tulee? En ymmärrä muuta kuin, että minulla on niin paha olla fyysisesti kuin henkisestikkin.

Minulla on ikävä rakastani ihan hirveän paljon. Onneksi saan hänet takaisin tänään <3 

"Ota lujasti kiinni niin tanssitaan
yks eteen kaks taa
tai paikallaankin pyöriä voidaan
ei tärkeää oo kanssasi suunta tai määränpää
saat mua niinkuin sokeaa kuljettaa
voin kantaa sua jos vauhti uuvuttaa
otan jalkoihin rytmin sun sydämestä
lue karttaa mun kämmenestä "

 - Neljänsuora feat. Suvi Teräsniska - Tää valssi -

Ps. Olisi muuten aivan ihana häävalssi kyseinen kappale ^^