Hormonipoliklinikka

Minulle tuli tänään postia sairaalalta. Tiesin kyllä mitä odottaa. Minulle oli tehty lähete naistentautien poliklinikalle, mutta vastassa olikin lähete hormonipoliklinikalle ja kutsu verikokeisiin. Aika on vasta ensi vuoden helmikuussa. Ehdin varmaan unohtamaan asian ennen sitä, mutta nyt minua pelottaa.

Elimistöni ei toimi kunnolla. Menkat tulee liian aikaisin, liian myöhään tai ei ollenkaan, sekä sitten vielä tämä yhä jatkuva maitoepisodi. Mitä ne osaa mulle kertoo sielä. "Söisit paremmin, söisit rasvoja, ei me sulle mitään voida. Mitä sä tänne tuut ruikuttaa asioista jotka saat itekkin korjattua. Ja tiedäthän, että oot saanut tehtyy itestäs lapsettoman. Joko kaduttaa, mitä häh joko?"

Pelkään eniten, että sieltä tulee tuomio lapsettomuudesta. Mitä jos mä en saa lapsia? Niitä ihania pieniä kääröjä jotka ovat omaa lihaa ja verta. Olenko mä pilannut tän mahdollisuuden itseltäni? Tämä kaikki vaan sen takia, että olisin laihempi, että olisin "parempi".

Pyydän kaikkia oikeasti miettimään kahdesti ennen kuin alkaa leikkimään ruualla, että onko valmis kantamaan lopunelämänsä sitä taakkaa minkä hetken hurmos on saanut aikaan. Kaikki ne tuhot, jotka ei parane tai paraneminen kestää vuosia.

Uusin silmin

Olen ihminen joka lykkää viimeiseen asti asioiden tekemistä. Yksi pitkään minua vaivannut riippakivi on ollut uusien silmälasien hankkiminen. Näkö on huonontunut, lasit on naarmuiset ja hajoamisen partaalla. Olisiko jo aika mennä optikolle? "Eiei, ei vielä." Kunnes viimein sain sittenkin sanottua: "No jos nyt sitten viimein." Nyt on uudet lasit eikä tarvitse asiasta enää stressata vuosiin. Kyllä nämäkin kestää sen neljä vuotta minkä edellisetkin :D

Lasit nro 1

Lasit nro 2 ja...lei ?!

Mitäs mieltä olette? Sopiiko nämä? Itsellä on vielä paljon totuttelua. Maailman kolmiulotteisuuskin on aivan häiriintynyt, maa viistää väärään suuntaan :D

Little miss sunshine

Monta puhelua, monta sähköpostiviestiä, monta utelua ja vielä useampi hylätyksi tuleminen. Kunnes saapuu eilinen. Näen kuvan pienestä neidistä ja ihastun aivan suin päin päätä pahkaa. Näen meidän uuden pienokaisen kuvan ensimmäistä kertaa.

Olen puhunut jo aikaisemminkin, että olen hankkimassa poikaystäväni kanssa kissaa osaksi meidän perhettä. En arvannut, että sen saaminen tulisi olemaan niin hankalaa. Olen viettänyt monia tunteja, ja vielä vähän enemmän, etsien sopivaa perheenlisäystä meille. Usean löydön jälkeen olemme kuitenkin joutuneet pettymään. Joko meille ei vastata tai pentu "ei ole soveltuva meille" eli ei annetta ainoaksi kissaksi. Olen ollut luovuttamisen partaalla jo niin useasti, mutta silti olen vain sitkeästi jatkanut ja viimein aherrus palkittiin!

Meidän pikku neiti tulee luovutus ikään joulukuun puolessa välissä. Karvainen joululahjamme :) Kuviakin minulla on, mutta haluan pitää mystisyyden yllä ja kuvia tulee vasta kun tyttö on kotiutunut :) Samoin nimi paljastetaan vasta sitten ;)

Olen suunnattoman onnellinen. En tiedä mikä tämä tunne on. En muista milloin olisin oikeasti hehkunut näin. Suunnittelen kaikkea ihan innoissani ja ostan kaikkea söpöä. Rakastan tätä tunnetta :)

Kirurginen harjoittelu

Myönnän, että tämä postaus tulee hyvin hämäläisellä vauhdilla, mutta tulee kuitenkin. Nimittäin millaista minulla oli 6 viikon harjoittelussa kirurgisella vuodeosastolla ja leikkausosastolla.

Ensin vietin 5 viikko kirurgisella vuodeosastolla, jossa oli kaksi osastoa - A ja B. Nimellisesti olin B:llä eli ortopedisella puolella (esim. polvi - ja lonkkaproteesi potilaat), mutta käytännössä olin myös A:lla joka oli vähän sekalaisempi osasto (esim. vatsaelinkirurgiaa). Aluksi olin vähän varautunut koko harjoittelua kohtaan. Pelkäsin vähän sitä kuinka jaksan, söisinkö sielä kun kukaan ei tiedä, että minun pitäisi niin tehdä. Olin myös vuodeosastotyöhön kyrsiintynyt huonojen kokemusten takia, mutta ne ennakkoluulot meni heti roskakoriin. Viihdyin tosi hyvin sielä ! Minulla oli ehkä ihanin ohjaaja kaikista ikinä! Mahtava ihminen :)

Syöminen sitten olikin se oikea ongelma. Leikin ruualla. Kukaan ei ollut vahtimassa ja käytin tilanteen aivan heti hyväkseni. Sain itseni jopa niinkin huonoon kuntoon, että erään raskaan päivän jälkeen olin pyörtyä. Tämän tapauksen jälkeen uskalsin paljastaa ohjaajalleni tilanteeni ja hän otti sen tosi hyvin. Ei kaduta yhtään, että kerroin. Anoreksia ei ole salaisuus vaikka sitä kuinka häpeillään.

Seuraavaksi siirryin viikoksi leikkausosastolle. Mahtava paikka! Rakastin rakastin rakastin ! En tietenkään saanut tehdä paljon, mutta näin kaikkea mielenkiintoista. Näin napatyräleikkauksia, eturauhasen höyläystä, polven tekonivel leikkauksen ja parasta kaikista - hätäsektion! Niin tuli pieni ihminen taas maailmaan ja sain kunnian olla todistamassa sitä :) Sain myös harjoitella kanylointia jota olin ennen pelännyt suunnattomasti. Kuitenkin turhaan. Kanylointi on (jollain sairaalla tasolla) mukavaa. Siinä on oma haasteensa ja se tunne kun onnistuu ekalla yrittämällä on hieno.

Voin kyllä niin lämpimästi suositella sairaanhoitajan ammattia. Se on hyvin palkitseva ammatti :) Joten jos vähänkään harkitsette alaa niin lähtekää opiskelemaan. Ja turha pelätä esim piikityksiä -
niihin tottuu :) Ja minä jos joku voin sanoa niin..Ennen en uskaltanut olla edes samassa tilassa missä piikit ja nyt pidän piikittelystä :D

The tyylikkyys leikkausosaston asusteissa :D

Maailma on tehty meitä varten

Miten sinulla menee? Tämä on kysymys jonka saan joka kerta kun käyn helsingissä. Vastaus on aina sama: " Vaihtelevasti. ". Samoin voisin vastata nyt jos minulta sitä kysyttäisiin. Yritän kamppailla anoreksiaa vastaan, mutta olen alkanut pelleilemään sillä. Olen huomannut, että en siedä painon siirtymistä toiselle kymmenluvulle, mutta en myöskään osaa laihduttaa.

Olen tajunnut mistä sairauteni lähti liikkeelle, se nimittäin lähti juuri tuosta. Lukion kolmannelle luokalle siirtyessäni, kesän jälkeen, painoni oli 58 kiloa ja muistan säikähtäneeni, että apua apua apua kohta 60 kiloa. Sitten se olikin menoa. Nyt olen tilanteessa jossa vaaka yrittää näyttää minulle välistä 49 kiloa ja säikähdän jumalattomasti, että kohta 50 kiloa. Sitten alkaa leikkiminen.

Vaaka näyttää aamulla 49 kiloa -> säikähdän -> yritän laihduttaa epätoivoisesti (esim. aterioiden skippailua, nesteenpoistolääkkeitä, suolavesi suolentyhjennystä yms.) -> illalla tulee nälkä -> ahmin -> ahdistun -> viiltelen -> laihdutan -> ahmin -> viiltelen rankaisuksi jne. Näin se on mennyt jo pitkään. Olen oikeasti alkanut pelkäämään, että saan ahmimishäiriön diagnoosin pian.

Mutta tämä on myös herättänyt minut. Olen herännyt siihen todellisuuteen, että ei tämä voi jatkua näin. Olen alkanut entistä enemmän tekemään työtä pään sisällä. Prosessoin miksi tämä on näin. Olen ollut ennenkin yli 50 kiloa. Kuolinko silloin? En. Miksi siis nyt tekisin niin. Tämän ajatustyön seurauksena olen saanut myös tehtyä tsemppi kortit itselleni. Minulla kulkee nykyisin aina käsilaukussa laminoituja lappuja joissa lukee syitä miksi haluan olla terve. Olen myös alkanut tekemään konkreettisia muutoksia, pieniä muutoksia, mutta eteen päin silti.

Mutta miten anoreksia sitten näkyy itse arjessa? Vaikka stereotyyppisesti voisi ajatella, että anorektikko miettii laihtumista koko ajan ja omaa "läskiyttään" niin asia ei mene niin. Mutta on jotain mikä näkyy. On kevyt tuotteet. Minulla on omat tuotteeni. Minä juon funlightia ja pepsimaxia, sekä maidon kuuluu olla rasvatonta. Myös jugurtit ovat rasvattomia (joskus en uskaltanut syödä edes niitä). Ne on pieniä asioita, mutta luovat mielenrauhaa minulle. Mielestäni nämä myönnytykset ovat sallittuja. Minä sentään syön. Jos joutuisin "normaaliruokien" pariin niin en söisi. En tiedä voinko koskaan oikeasti luopua näistä pakkomielteistäni, onko joku anorektikko voinut? Jos tiedätte tapauksia niin kertokaa toki minullekkin :) ! 


Ainiin ja toki kuulumispäivitykseen pitää mainita, että meille on kenties tulossa "perheenlisäystä". Meille tulee kissa <3 ! Tavaroita on jo hankittu ja nimikin jo on, kissa vain puuttuu. On hankalaa saada vain yhtä pentua. Kaikki haluaisi antaa kaksi. Lisäksi olen (ehkä turhankin) tarkka. En halua tyytyä kompromissiin. Haluan kissan joka vie koko minun sydämeni. Saas nähdä milloin tällainen turri meille tulee. Päivitän kyllä asiasta :)

Meooow <3 !

Det är veckoslut igen !

Viikonloppu siintää silmissäni ja oman muruni näkeminen taas viikon eron jälkeen. Olen onnellinen! Nyt on todella hyvä fiilis aloittaa viikonloppu. Olen menossa poikaystäväni vanhempien luo jossa viihdyn todella hyvin. Tulee nähtyä kavereita rennon kahvittelun merkeissä ja kaikkea muuta mukavaa (+ tenttiin lukemista :D). Elämä on ihanaa kun sitä jaksaa elää :)

Viettäkäähän tekin oikein ihana ja antoisa viikonloppu ! <3

 

Xxx

Vinkkejä paranemiseen

Paraneminen on vaikea, rankka ja pitkä prosessi. Sitä voi kuitenkin omilla toimilla edesauttaa ja tässä muutama vinkki jotka ovat ainakin minua auttaneet.

1. Hävitä vaaka !
   Et tee sillä mitään. Opettele kuuntelemaan kehoasi, älä vaakaa. Joskus vaa'alla käyminen on ok, mutta hallitusti. Esimerkiksi voit sopia jonkun läheisesi kanssa, että käyt tietyin väliajoin vaa'alla hänen nähdensä.
2. Tee tarkka ateriarytmi päivääsi
   Älä syö kerran suurta määrää ruokaa tai pihtaile aamulla ja syö sitten jotain illalla. Ihmisen kuuluu syödä ainakin 5 ateriaa päivään. Esimerkiksi aamupala klo 9, lounas klo 12, välipala klo 14, päivällinen klo 17 ja iltapala klo 21. Säännöllinen syöminen estää ahminnat ja elimistö tykkää.
3. Valitse tietoisesti sellaisia ruoka-aineita mistä pidät
   Turha se on väkipakolla mitään syödä. Jos rasvan laittaminen leivän päälle on hankalaa niin mieti jotain muuta. Esimerkiki päivän rasvojen saanti tulee katetuksi myös puolella desillä auringonkukansiemeniä tai pähkinöitä.
4. Kevyt vaihtoehdotkin käyvät
   Jos vaihtoehdot ovat, että joko et juo maitoa ollenkaan tai että juot rasvatonta maitoa, on rasvatonkin maito ihan ok.
5. Älä kokeile vanhoja vaatteitasi
   Sinulla on nyt uusi elämä. Vanhat vaatteet eivät ole enää osa sitä, joten ne hus pois mielestä. Ahdistut vain turhaan jos et mahdukkaan niihin. (Tai oikeastaan voin kertoa salaisuuden, painoni on noussut 15 kiloa ja yksikään vaate ei ole jäänyt pieneksi :) )
6. Tee motivointilappusia
   Ne voi toteuttaa monella tapaa. Voit ripotella tsemppaavia lauseita ympäriasunto tai sitten voi vaikka tehdä pankkikortin kokoisia kortteja joita kuljetat aina mukana. Niistä voit sitten aina luntata miksi kannattaa syödä kun sitä joskus epäilet.
7. Muista, että turvotusta on !
   Kun paino nousee tulee mukana myös turvotus. Voi mennä vuosikin ennen kuin paino ja turvotus laskeutuu ja asettuu tasaisesti. Siispä don't panic !
8. Tutki muiden ihmisten kroppia
   Katso muita ihmisiä ja katso ketkä näyttävät hyvältä. Kysy sitten itseltäsi ovatko he alipainoisia vai normaalipainoisia? Harvoin se alipaino oikeasti näyttää hyvältä, joten miksi siis juuri sinä olisit poikkeus tässä.
9. Lämmin kaurapussi on ystävä
   Joskus niukasta ruokavaliosta kunnon ruokavalioon siirryttäessä esiintyy mahakipuja ja vatsanväänteitä. Ainakin osastolla tämä oli useimmilla päivittäistä. Tähän auttaa ruokailun jälkeen mikrossa lämmitetty kaurapussi. Ihana on :)
10. Vaihda ”pitäisi”-ajattelutapa ”pitää”-ajattelutapaan
    ” Mun pitäis juoda enemmän maitoa, mä yritän.” vs ”Mun pitää juoda enemmän maitoa ja mä juon.”
11. Haasta itseäsi
    Kokeile välillä ottaa ruokia ”turvaruokiesi” ulkopuolelta. Kokeile joku päivä ottaa vaikka suklaata. Näin huomaat, että ei edes se saatanasta seuraava eli suklaa aiheuttanut sinulle mitään :)
    

Elämän nälkä

Tahdon antaa kerrankin anoreksian sijaan puheenvuoron terveydelle ja elämälle. Jokainen meistä tuntee nälkää. Nälkä on tunne joka pitäisi jokaisen saada tyydytettyä, mutta mitä kun ei halua syödä, ei ole ruokahalua ja ei saa nautintoa ruuasta? Tämä on tilanne anorektikoilla. Mutta oletteko miettineet asiaa toiselta kantilta? Te syötte itsellene elämää, te tyydytätte elämän nälän. Jokaisella ruokapalasella te olette lähempänä unelmianne.

Monesti anorektikon suurin unelma on olla laiha, mutta voin kertoa teille kaikille yhden asian: Te olette laihoja! Syöminen ja laihuus mahtuvat samaan lauseeseen. Mutta mitä jos todella se laihuus on se suurin unelma? Onko teidän unelmanne palella, voida huonosti, näyttää (oikeasti) rumalta, menettää terveytenne ja elää siinä todellisuudessa, että tämä sairaus vie teidät lopulta hautaan? En usko tuon olevan kenenkään unelma.

Myönnän, että laihuus oli itsellekkin joskus se suurin ja hienoin asia mitä kohti mentiin keinolla millä hyvänsä, mutta se unelma tuli kalliiksi. Lopulta tajusin, että aliravitsemus ei ollut todellakaan se mitä halusin. Unelmoin oikeasti perheestä, hyvästä työstä, omista pienistä kääröistä ja ihanasta arjesta. Saanko mitään noista aliravittuna? En. Ja kuten jo sanottua niin aliravittu on eri asia kuin laihuus. Laiha voi olla vaikka söisi normaalisti. Muistakaa se !

Tahdon herätellä teitä jokaista joka on tämän sairauden uhri, jokaista joka on myynyt sielunsa tälle hirviölle. Miettikää omia unelmianne. Miettikää onko aliravitsemus tuonut teille onnen? Jos vastaus on ei niin ehkä kannattaisi alkaa miettimään uutta lähestymistapaa asiaan. Vastatkaa teidän omaan elämän nälkäänne!

Päivän kappale:  Kymppilinja – Kauneinta

Pieniä ihmeitä, suuria sydämiä

Tänään maailma on saanut uuden asukkaan. Uuden pienen ihmeen. Pieni hauras tyttö on saapunut ilahduttamaan erästä perhettä. Olen onnellinen heidän puolestaan. 

Ystäväni sai lapsen tänään. Hän on onnekas perheineen. He ovat kaikki vielä niin nuoria, mutta kaunis perhe. En voisi toivoa mitään itsellenikään mitään tuota enempää. Se tunne kun saa oman lapsen ensimmäisen kerran syliin, se on kaikki mitä haluan.

Onnea kaikille pienokaisen saaneille ja uusille perheille! Teillä on pieni ihme käsissänne, kohdelkaa sitä hellästi, hyvin ja kaikella sillä rakkaudella minkä he ovat ansainneet <3 

Päivän kappale : Comptine d'Un Autre Été (http://www.youtube.com/watch?v=H2-1u8xvk54)

Black Swan

"Swan lake -  It’s a story about a girl who gets turned into a swan

 and she needs love to break the spell

but her prince falls for the wrong girl

so she kills herself. "

Kun yhdistetään sanat anoreksia ja elokuva tulee ensimmäisenä mieleen Black Swan. Kuvan kauniin ja höyhenenkevyen Natalie Portmanin tähdittämässä balettimiljööseen sijoittuvassa elokuvassa ei ole mitään muuta kuin anorektisia kroppia. Ainakin näin anorektikko näkee tämän elokuvan. " Luu sielä, luu täälä kera linnun jalkojen. "

Näin kyseisen elokuvan ensimmäistä kertaa osastolla ollessani vaikka se on ehkä ympäristöistä kaikista väärin tämän elokuvan katsomiseen. Silti olin silloin niin vahvoilla, että kestin elokuvan katsomisen ja olin vakuuttunut. Elokuvahan on hieno, sitä ei käy kiistäminen. Ei sitä turhaan ole suitsutettu ja palkittu. Useimmat ovat varmasti havainneet, että kyseinen elokuva tuli myös eilen. Päätin katsoa sen taas (tai ainakin alun). Se riipaisi syvältä ja veti suoraan menneeseen. Huomio kiinnyttyi pelkästään ihmisten olemukseen. He olivat pieniä, siroja ja anorektikkoja. Sitä mitä halusin kaikkein eniten vielä vuosi sitten.

Black Swan sai ajatuksia heräämään. Mielestäni on hyvin sairasta pistää ihmiset laihduttamaan itsensä nälkäkuoleman partaalle vain elokuvan tähden. Mila Kunis onkin todennut, että kyseinen roolisuoritus on muuttanut hänen elimistöään lopullisesti. En epäile. Tongin myös muita asioita elokuvaan liittyen, koska mielenkiinto heräsi. Natalie Portman laihdutti roolia varten syöden päivässä 1200 kaloria ja urheillen 6-8 tuntia päivään. BMI oli tuolloin 15.8. Sairasta ! En edes halua miettiä kuinka moni vaikutuksille altis nuori tyttö on saanut vaikutteita kyseisestä elokuvasta.

Sanoisin siis, että älkää paranevat anorektikot katsoko välttämättä tätä elokuvaa ! Se on hieno elokuva ja katsomisen arvoinen, mutta kannattaa todellakin harkita kahdesti onko siinä kunnossa, että kykenee katsomaan sen.

" I was perfect... "