Päivää päivänsäteet

Heipä hei!

Täälä tervehtii vuosisadan kuumetaudin kourissa oleva epäaktivoitunut bloggaaja. Tänään on parempi päivä jo, mitä nyt ääntä ei tule, niin ajattelin päivitellä tännekkin pitkästä aikaa.

Hui hurjuus kuinka paljon on ehtinyt tapahtumaan viime päivityksestä. Muutin Helsinkiin ja siinä samassa löysin itselleni uuden miehen ja tämähän päätyi nopeasti siihen, että muutimme yhteen ja Helsingin asunnolle sai sanoa hyvästit. Nyt olen sitten onnellisesti avovaimon roolissa taas ja asustelen ihanassa pienessä rivitalopätkässä johon on muuttamassa viikonloppuna myös pikkuruinen karvainen asukki, cockeri pentu Hamlet <3

Kun erosin edellisestä suhteestani olin aivan hukassa. Päätin kokea kaiken sen mitä halusin vielä kokea, eli lähdin säätämään. Tein tunnukset alastomaan suomeen (noloa kyllä) ja sieltä sain yllättävän paljon positiivista kommenttia kropastani, joka tuntui hyvältä. Ehken olekkaan ryhävalas? Noh, sitä kautta, ja vähän muitakin reittejä, sitten löytyi yksi jos toinenkin yhden illan juttu. Muutama niistä meni vähän liian vakavaksi ja kummassakin tapauksessa selvisi, että kyseinen mies on varattu. Olin rikki ja hajalla. En luottanut enään ainoaankaan mieheen ja olin varmaan itkenyt kyynel varantoni tyhjiksi.

Sitten tapasin ystäväni kautta rakkaimpani :) Kaikki muuttui sillä hetkellä. Tiesin, että nyt olen löytänyt sen mikä pitääkin ja niin tiesi hänkin. Kaikki on tämän kohtaamisen jälkeen edennyt nopeasti. Nyt asumme yhdessä, meille tulee koira ja oikeastaan me yritämme saada aikaan pientä masuasukkiakin (hys hys ;) ). Eilen tikutin ekan ovulaation. Herran jesta kehoni toimii kuten sen pitääkin !! Olen ihan fiiliksissä vieläkin :D

Ja tästä pääsemmekin aasin siltana minun tervehtymiseeni.  Tuossa jokunen aika sitten minulle tapahtui jotain. En tiedä mitä, en todellakaan. Mutta minä vain tajusin, että tämä on nyt menneisyyttä. Minusta tulee terve ja teen kaiken sen eteen mikä pitää. Ja tässä päätöksessä pysyin. Olen lähes tulkoon terve! Syön normaalisti ja paino on noussut 53 kiloon. En pidä itsestäni vieläkään, mutta elämä on ihanaa. En sano, että kaikki ongelmat olisivat kadonneet, mutta nyt niitä on yksi vähemmän. Ja tämän kunniaksi minulle todettiin viime hokossa, että meidän mielestämme sinä olet nyt valmis. NIIN MITÄ ?!!! Olin ihan shokissa. Pärjäänkö omilla siivilläni ihan oikeasti? Näköjään he uskovat niin ja olen valmis ottamaan haasteen. Heihei syömishäiriöpoli. Uskallan nyt hypätä sieltä pois normaalille psykiatrisellepolille. Hurjaa, jännää, ihanaa ja pelottavinta ikinä. Katsotaan miten tälle tytölle käy. Toivon, että hyvin ja toivon, että pian voin kantaa mahassani uutta ihmettä, jonka takia kannattaakin olla terve <3


XXX

Vinkkejä painon nostoon

Nyt ajattelin kirjoittaa taas tällaisen anoreksiasta paranemis postauksen. Eli tarkoituksena olisi listata sellaisia asioita jotka ovat helpottaneet painon nostoa ja sen sietämistä. Nämä ovat siis vain oman kokemuksen kautta, toki jonkun mielestä puhun nyt ihan kuraa, mutta itse olen hyötynyt näistä.

1) Rusketus
Muuttuvaa kroppaa on hankala sietää ja omasta mielestä se näyttää luultavimmin maailman kamalimmalta asialta. Tähän hyvä niksi on ruskettuminen, tavalla ei väliä. Itseruskettavat kroppaan ja avot. Ruskettunut kroppa näyttää aina paremmalta kuin kalvakka iho :)

2) Hämäävät ruoka-astiat
Syöminen on vaikeaa ja isot annokset hankalia. Pakokauhu iskee jo siinä vaiheessa kun näkee sen ison läjän ruokaa lautasella. Vaan eipä hätää. Jokaisella on aina niitä astioita, jotka hämäävät ruuan määrässä. Syö keitto kupista, jossa määrä ei näytä niin isolta. Aivosi hämääntyvät luulemaan, että et syökään niin paljon ja se on helpompaa.

3) Mene shoppailemaan
Mene kaupoille shoppailemaan tavalliseen tapaan. Kun löydät jotain aivan ihanaa mikä sinun on aivan pakko saada niin osta kyseisestä vaatteesta itselle vielä liian iso koko. Näin sinulla on joku motivaattori. "Kun painoni on noussut voin käyttää tuota vaatetta". Motivaatiota vieläkin lisäämään katso, että ostamasi ihana vaate on todella kallis. Kyllä se harmittaisi heittää menemään, kerta kiva on ja vielä paljon saanut rahaa siihen palamaan.

4) Älä punnitse itseäsi liian useasti
Painonnosto vaiheessa paino nousee välillä ihan hullunkurisesti. Kannattaa siis ensinnäkin vertaila kolmen eri punnituksen lukuja, sekä välttää joka päiväistä vaa'alla ramppaamista. Se ei helpota oloasi yhtään. Ei oikeasti yhtään. Ja jos vain mahdollista niin luovu koko vaa'asta. Ei se luku vaan se miltä siusta itsestä tuntuu :)

Siinä nyt muutamia, täydennän listaa ehkä joskus :)

Ainiin ja hei hyvät vaput kaikille ! xxx

Sinua kaivaten

Tästä ei tule pitkä teksti, koska en pysty kirjoittamaan. Harkitsin pitkään, että kuuluuko minun kirjoittaa asiasta tänne alkuunkaan, mutta päätin sitten kirjoittaa.

Elämäni helvetti alkoi viikko sitten tiistaina kun äiti soitti minulle osastolle. "Iskä on joutunut sairaalaan." Hänellä oli aivoverenvuotoa. Kävin tapaamassa häntä samaisena iltana ja näky oli karmaiseva. Siinä pedissä ei enää ollut enää se ihminen kenet tunnen. Sain seurakseni sekavia puheita ja vastauksia. En voinut kuin itkeä. Lääkäri tuli kertomaan minulle, että vuotoa ei voida leikata, mutta kuntoutus aloitetaan huomenna. Kysymyksiä pyöri mielessäni, mutta en saanut yhtäkään kysyttyä. Ok, iskä joutuu vuodeosastolle pitkäksi aikaa. Sitä mietin.

Seuraavana päivänä kunto meni vain alaspäin ja tämä jatkui eiliseen asti. Tiesimme, että iskä ei selviä. Lopulta saimme eilen soiton, että voimme alkaa järjestelemään hautajaisia. Iskää ei enää ole.

Käyn suurta myllerrystä läpi. Osin olen järkevä ja järjenääni muille kun asioista ymmärrän jotain, mutta osin olen surun murtama. En kykene näyttämään suruani muille, mutta se on minussa ja syvällä. Tahtoisin vain huutaa päin maailmaa sen epäreiluudesta, mutta en sitä tee. Käyn suruni läpi yksin. Nyt täytyy vain opetella elämään uudenlaista elämää. Yksi tukiverkoistani on poissa, joten pitää varoa entistä paremmin ettei tipu.

Päiväosasto

Nyt sitten viimein päiväosasto postaus. Elikkä sielä ollaan nyt sitten oltu ensimmäinen viikko. Hurjan nopeasti mennyt aika ! Minusta kuitenkin tuntuu aivan kuin olisin sielä ihan väärässä paikassa. Muut ovat niin pieniä ja minä en. Mutta no, nyt olen sielä ja se pitää sietää. Onneksi ihmiset ovat sielä kuitenkin tosi mukavia ja ihania :) Jee, päivähoitolaiset ;)

Tiedän monia askarruttavan millaista on konkreettisesti olla päiväosastolla, joten minäpä kerron. Eli osastolla ollaan viitenä päivänä viikossa, maanantaista perjantaihin. Maanantai ja keskiviikko ovat ns. päivällispäiviä eli paikan päällä syödään myös päivällinen. Muina päivinä ruokailuja on neljä, aamupala, välipala, lounas ja taas välipala. Jokaiseen ruokailuun on aikaa puoli tuntia ja tämän jälkeen puolen tunnin lepo eli ollaan rauhassa yhteisessä oleskelutilassa.

Kaikki syövät sielä poikeuksetta perusruokavaliota, joka annostellaan itse malliannoksen mukaan ja tätä tietenkin hoitajat vahtivat. Lähes joka ruokailulla korviimme kantautuvat sanat : " Ota vielä vähän.".

Esimerkkinä voinen kertoa vaikka millainen aamupalamme on. Siihen kuuluu lautasellinen puuroa (täysi lautanen), hedelmä/mehukeitto/mehu, maitotuote ja yksi siivu leipää kera margariinin. Sillä rekkamies annoksella aloitetaan päivä. Lisäksi viikkoon mahtuu myös kaksi "sämpyläpäivää" eli kaikkien on otettava sämpylä puuron tai myslin sijasta. Meitä haastetaan.

Tämän lisäksi päivissämme on erillaisia ryhmiä. On fysioterapeutin rentoutus ja venyttely ryhmää, yhteisiä ryhmäkeskusteluhetkiä, psykoedukaatioita ja ruuanvalmistus ryhmä. Välillä päivät ovat kuolettavan tylsiä ohjelmaltaan, mutta välillä tapahtuu sitten enemmän. Pakko kuitenkin sanoa, että tylsyys kaikkoaa sillä hetkellä kun alkaa tutustumaan muihin. Mekin olemme alkaneet höpöttelemään, nauramaan ja pitämään yhteisiä tinder hetkiä :D Kuitenkaan kun ulos ei saa mennä niin nämä ovat oikein viihdyttävää ajantappoa.

Tässä ehkä tärkeimmät tylsästi kerrottuna :D Kysykää ihmeessä jos mieltä jää askarruttamaan vielä jokin niin pyrin vastaamaan! 

Älä tartu mun siipiini, anna mun mennä

Minun on pitänyt kirjoittaa päiväosasto postaus nyt parin päivän ajan kun olen ollut sielä. Tämä postaus ei kuitenkaan koske sitä. Kyseinen postaus tulee myöhemmin. Ja nyt kyseessä on ehkä aihe mistä minun ei pitäisi kirjoittaa, mutta haluan purkaa tapahtunutta jollain tapaa.

Minua alkoi ahdistamaan eilen osastolla. Pyysin opamoxin ja rauhoituin hieman. Tunne oli kuitenkin erillainen, minun oli sietämätöntä olla. Tiesin, että en selviydy tästä selvinpäin. Kotiin päästyäni kävin normaalisti apteekissa ja ostamassa sukkia samalla kaartaen alkon kautta. Valkoviinipullo tarttui matkaani. Ajattelin lasillisen rauhoittavan hermojani.

Kotiin tultuani olin kuin normaalit ihmiset, söin ja aloin katsomaan tv:tä. Silti sietämätön ahdistus vain jatkui eikä jättänyt minua rauhaan. Rintaani kylmäsi. Päätin korkata valkoviinin ja sillä samalla hetkellä kun kaadoin sitä lasiini niin tiesin ettei minun paikkani ole täälä. Hörpin nopeasti ensimmäisen lasini ja kävelin tyynesti opamoxieni luo. Kaadoin kasan käteeni. " Yksi, kaksi, kolme, neljä... kaksikymmentä." Seuraava lasi ja word auki, jotta voin kirjoittaa hyvästit.

Tahdoin pois. Toisaalta tiesin, että en saa tapettua itseäni opamoxeilla, mutta toivoin syvästi, että alkoholin kanssa ne lamaisivat hengitykseni. En kuitenkaan tiedä mitä kävi. Soitin entiselle poikaystävälleni. Rukoilin häntä tulemaan luokseni. Hän ei tullut, mutta hän soitti myrkytyskeskukseen ja sitten takaisin minulle. Kuulemma minun on saatava lääkehiiltä ja mentävä päivystykseen. Hän olisi soittanut minulle ambulanssin jos en olisi mennyt. Ystäväni heitti minut sinne ja tässä vaiheessa muistoni alkavat olla todella sumuisia.

Minut otettiin sisään, laitettiin tippa, otettiin ekg + muut labrat ja juotettiin lääkehiili (en oikeastaan muista näitä tapahtuneeksi). Nukuin yön ja aamulla lääkäri tuli toteamaan, että kaikki hyvin. Sain lähteä kotiin. Ei jatkotoimenpiteitä. Olen hengissä ja se kaduttaa minua. Olisi ollut helppo lähteä, mutta siipiini tartuttiin.
  

" Kaikkien matkan ei kuulu olla niin pitkä kuin toisten. Mun tie tuli nyt päätökseen. En sietänyt ahdistusta. Tahdoin vain pois. Se on itsekästä ja pelkurimaista, mutta mä harkitsin tätä kyllä. Koin, että tää oli vaihtoehdoista paras. Mun on nyt parempi olla. "

Uuden elämän edessä

Elämäni kokee monia myllerryksiä tällä hetkellä. En millään haluaisi myöntää ääneen, mutta olen nyt virallisesti eronnut. Olen miljoonana pirstaleena. En tiedä olenko tehnyt elämäni suurimman virheen vai onko se vain pelottavaa, koska kyseessä on ensimmäinen eroni. Olin tottunut arkeeni ja siihen etten ole yksin. Nyt seinät huutaa tyhjyyttään ja kaatuu päälleni niin etten saa henkeä. Haluaisin olla muuaalla ja keksinkin mitä suurempia tekosyitä lähteä pois kotoa. Tunnen kuitenkin suurta syyllisyyttä, että samalla jätän kissani. Tämä ei ole oikein sitäkään kohtaan ja se kyllä osoittaakin sen ettei voi hyvin, mutta voimavarani ovat kuluneet loppuun ja niistä ei enää riitä kissalleni.

Mutta ehkä ero on jonkin uuden alku? Ehkä minun oli tarkoitus jäädä vielä hetkeksi eteläsuomeen. Näin ainakin hoitoni jatkuisi. En vain tiedä enää mitä hoitaa. En nää motivaatiota elämälläni. En jaksa enää elää, olen vain tyhjänä kuorena. Ruoka tuntuu maailman vastenmielisimmältä asialta. Yritän syödä, mutta tuntuu kuin kaikki tulisi vain ylös. En oikeastaan välitä enää kaloreistakaan. Ihan sama mitä syön. Ei sillä ole merkitystä.

Maanantaina elämääni sotkeutuu myös päiväosasto klo 10.00. Saan opetella kahden viikon ajan miten syödä taas ihmisiksi. En ymmärrä miten pystyn siihen. Miten saan ruokaa kurkusta alas. Olen myös ihmisten ympäröimänä koko päivän. Joudun olemaan sosiaalinen vaikka kaikki puolustuskeinoni huutavat piiloutumaan. "Älkää katsoko kun kidun." Tahdon itkeä. Tahdon, että joku lohduttaa ja paijaa. Tahdon hukata kaikki tunteeni. Tahdon pikakelata elämäni pois. En jaksa enää.

Poistettu postaus

Sain muutamia närkästyneitä kommentteja viime postauksestani. Päätin siis poistaa sen, koska sitä ei ymmärretty haluamallani tavalla. Haluan kuitenkin sanoa sen, että yritin sillä postauksella näyttää miten anorektikko voi toimia. Millaista konkreettisesti on elää kituen ja mihin se johtaa. Se johtaa esimerkiksi huonoihin ruokavalintoihin. Näittehän itsekkin kaiken sen olevan täyttä paskaa ja ravintoarvoiltaan nolla. Kuka haluaa syödä niin? Ei varmasti kukaan. Tiivistettynä siis halusin vain näyttää millaista huijausta koko anorektikon arki on. Itsensä huijaamista ruualla. Kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin alkaa tuhoamaan itseään laihduttamalla. Itse tein sen virheen kerran ja yhä olen siinä kierteessä ja haluan siitä pois ! Olen siis täysin tietoinen, että minulla menee nyt huonosti, mutta osaan kuitenkin pyytää apua. Olen menossa päiväosastolle.

Kiitän ja kuittaan.

Itsetuhoisuuden monet kasvot

Olen kirjoittanut itsetuhoisuudesta aikaisemminkin, mutta aihe on minulle niin ajankohtainen tällä hetkellä, että kirjoitan siitä taas.

Kun ihmisiltä kysytään itsetuhoisuudesta tulee luultavasti suurimmalle osalle ensimmäisenä mieleen viiltely. Tottahan se on. Viiltely on yksi näkyvimmistä itsetuhoisuuden keinoista ja jollain tapaa myös tabu. "Kukaan ei rakastu tyttöön, jolla on arpia." Paljon kohtaa myös ennakkoluuloja siitä, että viilteliät ovat huomiohuoria. Olen vahvasti eri mieltä. Ei kukaan oikeasti syyttä suotta viillä itselleen haavoja. Sehän sattuu. Miksi kukaan ihan vaan huvikseen satuttaa itseään? Ihmisen ei pitäisi pystyä siihen. Kunnes tapahtuu jotain mullistavaa mikä menee ihmisen itsesuojelun edelle,
esimerkiksi ahdistus.

Mutta sitten itsetuhoisuuden vaietumpi puoli. Mitä muuta on kuin viiltely? Esimerkiksi joku saattaa polttaa itseään, juoda holtittomasti, käyttää lääkkeitä väärin, pahoinpidellä itseään (hakata, kuristaa, nipistellä, raapia) ja kyllä, myös syömättömyys on itsetuhoisuutta. Iso osa edellämainituista keinoista ei jätä mitään pysyvää jälkeä, joten nehän eivät ole niin pahoja keinoja. Kyllä mustelmat katoavat. Ihmisten on helppo "unohtaa" asia kun siitä ei jää pysyviä merkkejä. Miten joku voi oikeasti olla niin ääliö kun luulee niin?! Miten itsensä kaltoinkohtelu voi olla ikinä ihan ok?

Otetaanpa toinen lähestymiskanta asiaan. Kuvitelkaa, että joku tekisi jotain näistä asioista jollekkin toiselle. Onko ihan ok, että joku hakkaa toisen sääreen mustelmia? Eipä taida olla. Siitä saa pahoinpitelysyytteen. Miksi tämä olisi siis hyväksyttävää kun sitä tekee itselle? Ilmeisesti perustelu on se, että jokainen saa tehdä itselleen mitä vaan. Tällähän minäkin perustelen itsetuhoisuuttani. Minun kroppani, ei se sinuun satu.

Olen käyttänyt itse suurinta osaa yllämainituista itsetuhoisuuden keinoista. En ole vielä löytänyt sitä todellista syytä miksi teen tätä. Kyllä, puran ahdistustani, mutta miksi näin. En todella tiedä. Näen kyllä sen todellisuuden ettei tämä ole oikein, mutta se ei muuta käyttäytymistäni. Jokaisella on omat syynsä toimia itselle haitallisella tavalla, mutta sille pitäisi pistää piste. Niin minun kuin kaikkien muidenkin. Mutta pyydän, että älkää pelätkö tai tuomitko meitä. Tämä on ongelma, johon tarvitsemme apua.

Every story has its end

Olen yksin tämän viikonlopun tai oikeastaan olen ollut koko viikon ja tämä olotila tulee luultavasti jatkumaankin. Kuten olen kertonutkin niin minun ja poikaystäväni suhde rakoilee todella pahasti. Palaamme aina samojen ongelmien ääreen, joita emme saa ratkaistua. Jo jonkun aikaa tilanne on ollut sellainen, että tulevaisuus tuntuu aika mahdottomalta, mutta kumpikaan ei tee asialle mitään. Kumpikaan ei uskalla sanoa hyvästi. Hyvästit toisivat todella paljon kipua ja kaikki suunnitelmat menisivät uusiksi.

Entä jos en muutakkaan joensuuhun? Jäänkö tänne vai muutanko muualle? Milloin pitää ilmoittaa, että opiskelija-asuntoa haetaankin vain yhdelle? Osaanko olla yksin? Miten tavaroiden jako? Miten meidän kissa, kenelle se menee? Aivan liikaa vaikeita kysymyksiä. Siispä on ollut helpompaa vain jäädä tuttuun ja turvalliseen. Nyt olen kuitenkin päätänyt, että tämä ei voi jatkua enää pitkään. Sanoin haluavani erota. Minua pelottaa ihan saatanan paljon. Tiedän katuvani päätöstäni sillä sekunnilla kun nään poikaystäväni taas. Mitä minun kuuluisi tehdä?

Toistaiseksi olen sopinut, että poikaystäväni jää perheensä luo missä nytkin on. Meidän pitää olla erossa ja se tunne tappaa minut. En saa henkeä. Itken vain ja yritän ottaa otetta edes jostain. Ylläri ylläri, olen tarttunut kiinni ruokaan. Maailma hajoaa ympäriltäni, joten minun on pakko hallita jotain ja anorektikollehan luonnollinen valinta on ruoka. Olen laihtunut nopeaa tahtia. Oksennan ja syön vähän. Tällä hetkellä syön ainoastaan kuppikeittoja, vähäkalorista mehukeittoa johon lisään light limua ja skyrrejä + äärimmäisen paljon kahvia. Laihtumisen tunne pitää minut tässä elämässä kiinni.

No tiistaina näen hoitajaani. Pelkään sitä. Mitä kun en ole tehnyt hänen antamiaan tehtäviä. Mitä kun kerron olevani näin paskana. Tuomitseekohan hän minut. Taidan olla laittamatta ripsiväriä sille tapaamiselle, koska tiedän itkeväni aivan koko tunnin. Kiusallista.

Lyhyet kuulumiset

Tänään päivääni on kuulunut menoa ja meininkiä. Ensin istun tunnin bussissa Helsinkiin, jonka jälkeen siirryin bussiin seuraavan 20 minuutin ajaksi. Olin matkalla kätilöopistolle. Ja kaikki tämä sen takia, että saan makoilla sielä viitisen minuuttia? Totta puhuakseni oli se kaiken vaivan näön arvoista. Kävin nimittäin luuntiheysmittauksessa. Sain tietää, että luustoni oli nyt paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten. Jee !! Toisaalta yhä sain kaikista arvoista osteopenian, mutta kaukana ei ole normaalialueesta. Olen todella ylpeä! Sain jopa tietää, että yhdessä nikamassani oli ollut oikea osteoporoosi. Hurjaa ! Miten nopeasti olenkaan tuhonnut kehoni ja miten kauan sen korjaamiseen meneekään.  Luulin niin varmasti, että olin jo kunnossa, mutta eipä sitä voi tietää.

Toinen tilannepäivitys on uutinen siitä, että joudun kahdeksi viikoksi päiväosastolle. Painoni ei ole laskenut lähes minkään vertaa, mutta syön huonosti ja nykyisin myös oksentelen. Tälle osasto piipahduksella halutaan pistää piste ennen kuin painoni lähtee laskuun, koska sitten se on menoa. Jännittää hirmuisesti! Millaistakohan päiviksellä on? Onkohan sielä mukavia ihmisiä? Onkohan sielä pakko syödä? Lihoankohan sielä aivan mahdottoman paljon? Olen hukassa.

Mutta nyt kahvikupposen ääreen miettimään maailman järjettömyyttä! xxx

Väri on vaihtunut viime kerrasta bruneteksi :D

Problem: Banneri

Anteeksi, yritin säätää banneria ja mokasin. Nyt se on kamala ja yritän korjata asiaa parhaani mukaan. Koittakaa kestää :D

Uskomuksia anorektikoista

Ajattelin tässä uneliaana kirjoittaa, joitain kevyehköä tänne. Olen laiminlyönyt yhä blogiani ja tiedän, että se tulee jatkumaan kunnes olen paremmassa kunnossa. Anteeksi siis siitä! Mutta elossa ollaan ja vannon kirjoittelevani tännekkin aina jotain kun jaksan :) Nyt kuitenkin ajattelin kirjoitella ja kumota erillaisia uskomuksia joita on anorektikoista ja anoreksiasta

1) Anorektikot ovat himopakkoliikkujoita
..Ainakin oppikirjojen mukaan. Kaikki ei kuitenkaan mene aina ihan kuin oppikirjat opettavat. Kaikkilla anorektikoilla ei ole pakkoliikuntaa, end of story.

2) Kaikki anorektikot ovat nättejä tyttöjä
Tähän sisältyykin sitten jo kaksi virhettä: a) kaikki anorektikot eivät ole nättejä ja b) kaikki anorektikot eivät todella ole tyttöjä. Yksi fakta on kuitenkin totta, jokaisesta anorektikosta tulee ruma jos päästää sairautensa tarpeeksi pitkälle. 
"Vaihdoin malliin mut tyttö ei osannut syödä ja viihty radalla" - Tuomas Kauhanen - Miksi naiset rakastuu renttuihin?

3) Vain bulimikot oksentaa/ käyttää laksatiiveja / diureetteja
Ehei. Myös anorektikot voivat tehdä kaikkea näistä. Nimimerkillä kaikki kokeltu, mutta silti yhä diagnoosilla anorektikko.

4) Normaalipainoisella henkilöllä ei voi olla anoreksiaa
Ai ei ? Uskaltanen olla eri mieltä. Mistä kukaan voi tietää miten vähän tämä henkilö on joskus painanut tai kuinka paljon hänen paino on pudonnut. Ei tervehtyminen ole grammoista kiinni.  Mitään maagista ei tapahdu kun alipainosta siirtyy normaalipainoon (ei edes mitään pelottavaa).

5) Anoreksia on huomiohuorailua
Juujuu, totta kai anorektikot ajavat itsensä kuoleman kieliin vain sen takia, että saisivat huomiota. Tahtoisin motata kaikkia, jotka ajattelevat näin ! Tähän sairauteen ei sairastuta ihan vaan huvikseen.


6) Anorektikot eivät osaa syödä ja heistä kaikki ruoka on pahaa
Tähän illuusioon saattaa uskoa jopa anorektikko itse. Mutta ei, kyllä me osataan syödäkkin. Se, että tuntuuko se kivalta on asia erikseen. Silti kyllä me tunnistamme mikä maistuu hyvältä ja mikä ei. Kyllähän se suklaa on hyvää vaikka todella syntistä ja kiellettyä.

7) Anorektikot pitävät muita ihmisiä "läskeinä"
Jännä juttu, mutta ei. Itse painat 40 kiloa ja ystäväsi on normaalipainoinen. Näistä ihmisistä sinä olet se iso ja kaverisi hyvännäköinen. Eli kritiikki ja vaatimukset kohdistuvat vain itseä kohtaan.  Eli älkää huolehtiko anorektikoita tuntevat, ei me teitä arvostella.

8) Anorektikot ovat huonoja ihmisiä
Viimeiseksi haluan mainita tämän ja todella korostaa asiaa. Anorektikot eivät ole huonoja ihmisiä!! Heillä on käynyt vain ihan tahattoman huono tuuri ja he ovat sairastuneet, se ei tee heistä huonoja ihmisiä. Haistakoot vittu kaikki ketkä ajattelevat niin.