lauantai 28. helmikuuta 2015

Every story has its end

Olen yksin tämän viikonlopun tai oikeastaan olen ollut koko viikon ja tämä olotila tulee luultavasti jatkumaankin. Kuten olen kertonutkin niin minun ja poikaystäväni suhde rakoilee todella pahasti. Palaamme aina samojen ongelmien ääreen, joita emme saa ratkaistua. Jo jonkun aikaa tilanne on ollut sellainen, että tulevaisuus tuntuu aika mahdottomalta, mutta kumpikaan ei tee asialle mitään. Kumpikaan ei uskalla sanoa hyvästi. Hyvästit toisivat todella paljon kipua ja kaikki suunnitelmat menisivät uusiksi.

Entä jos en muutakkaan joensuuhun? Jäänkö tänne vai muutanko muualle? Milloin pitää ilmoittaa, että opiskelija-asuntoa haetaankin vain yhdelle? Osaanko olla yksin? Miten tavaroiden jako? Miten meidän kissa, kenelle se menee? Aivan liikaa vaikeita kysymyksiä. Siispä on ollut helpompaa vain jäädä tuttuun ja turvalliseen. Nyt olen kuitenkin päätänyt, että tämä ei voi jatkua enää pitkään. Sanoin haluavani erota. Minua pelottaa ihan saatanan paljon. Tiedän katuvani päätöstäni sillä sekunnilla kun nään poikaystäväni taas. Mitä minun kuuluisi tehdä?

Toistaiseksi olen sopinut, että poikaystäväni jää perheensä luo missä nytkin on. Meidän pitää olla erossa ja se tunne tappaa minut. En saa henkeä. Itken vain ja yritän ottaa otetta edes jostain. Ylläri ylläri, olen tarttunut kiinni ruokaan. Maailma hajoaa ympäriltäni, joten minun on pakko hallita jotain ja anorektikollehan luonnollinen valinta on ruoka. Olen laihtunut nopeaa tahtia. Oksennan ja syön vähän. Tällä hetkellä syön ainoastaan kuppikeittoja, vähäkalorista mehukeittoa johon lisään light limua ja skyrrejä + äärimmäisen paljon kahvia. Laihtumisen tunne pitää minut tässä elämässä kiinni.

No tiistaina näen hoitajaani. Pelkään sitä. Mitä kun en ole tehnyt hänen antamiaan tehtäviä. Mitä kun kerron olevani näin paskana. Tuomitseekohan hän minut. Taidan olla laittamatta ripsiväriä sille tapaamiselle, koska tiedän itkeväni aivan koko tunnin. Kiusallista.




keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lyhyet kuulumiset

Tänään päivääni on kuulunut menoa ja meininkiä. Ensin istun tunnin bussissa Helsinkiin, jonka jälkeen siirryin bussiin seuraavan 20 minuutin ajaksi. Olin matkalla kätilöopistolle. Ja kaikki tämä sen takia, että saan makoilla sielä viitisen minuuttia? Totta puhuakseni oli se kaiken vaivan näön arvoista. Kävin nimittäin luuntiheysmittauksessa. Sain tietää, että luustoni oli nyt paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten. Jee !! Toisaalta yhä sain kaikista arvoista osteopenian, mutta kaukana ei ole normaalialueesta. Olen todella ylpeä! Sain jopa tietää, että yhdessä nikamassani oli ollut oikea osteoporoosi. Hurjaa ! Miten nopeasti olenkaan tuhonnut kehoni ja miten kauan sen korjaamiseen meneekään.  Luulin niin varmasti, että olin jo kunnossa, mutta eipä sitä voi tietää.

Toinen tilannepäivitys on uutinen siitä, että joudun kahdeksi viikoksi päiväosastolle. Painoni ei ole laskenut lähes minkään vertaa, mutta syön huonosti ja nykyisin myös oksentelen. Tälle osasto piipahduksella halutaan pistää piste ennen kuin painoni lähtee laskuun, koska sitten se on menoa. Jännittää hirmuisesti! Millaistakohan päiviksellä on? Onkohan sielä mukavia ihmisiä? Onkohan sielä pakko syödä? Lihoankohan sielä aivan mahdottoman paljon? Olen hukassa.

Mutta nyt kahvikupposen ääreen miettimään maailman järjettömyyttä! xxx

Väri on vaihtunut viime kerrasta bruneteksi :D


tiistai 24. helmikuuta 2015

Problem: Banneri

Anteeksi, yritin säätää banneria ja mokasin. Nyt se on kamala ja yritän korjata asiaa parhaani mukaan. Koittakaa kestää :D

perjantai 6. helmikuuta 2015

Uskomuksia anorektikoista

Ajattelin tässä uneliaana kirjoittaa, joitain kevyehköä tänne. Olen laiminlyönyt yhä blogiani ja tiedän, että se tulee jatkumaan kunnes olen paremmassa kunnossa. Anteeksi siis siitä! Mutta elossa ollaan ja vannon kirjoittelevani tännekkin aina jotain kun jaksan :) Nyt kuitenkin ajattelin kirjoitella ja kumota erillaisia uskomuksia joita on anorektikoista ja anoreksiasta

1) Anorektikot ovat himopakkoliikkujoita
..Ainakin oppikirjojen mukaan. Kaikki ei kuitenkaan mene aina ihan kuin oppikirjat opettavat. Kaikkilla anorektikoilla ei ole pakkoliikuntaa, end of story.

2) Kaikki anorektikot ovat nättejä tyttöjä
Tähän sisältyykin sitten jo kaksi virhettä: a) kaikki anorektikot eivät ole nättejä ja b) kaikki anorektikot eivät todella ole tyttöjä. Yksi fakta on kuitenkin totta, jokaisesta anorektikosta tulee ruma jos päästää sairautensa tarpeeksi pitkälle. 
"Vaihdoin malliin mut tyttö ei osannut syödä ja viihty radalla" - Tuomas Kauhanen - Miksi naiset rakastuu renttuihin?

3) Vain bulimikot oksentaa/ käyttää laksatiiveja / diureetteja
Ehei. Myös anorektikot voivat tehdä kaikkea näistä. Nimimerkillä kaikki kokeltu, mutta silti yhä diagnoosilla anorektikko.

4) Normaalipainoisella henkilöllä ei voi olla anoreksiaa
Ai ei ? Uskaltanen olla eri mieltä. Mistä kukaan voi tietää miten vähän tämä henkilö on joskus painanut tai kuinka paljon hänen paino on pudonnut. Ei tervehtyminen ole grammoista kiinni.  Mitään maagista ei tapahdu kun alipainosta siirtyy normaalipainoon (ei edes mitään pelottavaa).

5) Anoreksia on huomiohuorailua
Juujuu, totta kai anorektikot ajavat itsensä kuoleman kieliin vain sen takia, että saisivat huomiota. Tahtoisin motata kaikkia, jotka ajattelevat näin ! Tähän sairauteen ei sairastuta ihan vaan huvikseen.


6) Anorektikot eivät osaa syödä ja heistä kaikki ruoka on pahaa
Tähän illuusioon saattaa uskoa jopa anorektikko itse. Mutta ei, kyllä me osataan syödäkkin. Se, että tuntuuko se kivalta on asia erikseen. Silti kyllä me tunnistamme mikä maistuu hyvältä ja mikä ei. Kyllähän se suklaa on hyvää vaikka todella syntistä ja kiellettyä.

7) Anorektikot pitävät muita ihmisiä "läskeinä"
Jännä juttu, mutta ei. Itse painat 40 kiloa ja ystäväsi on normaalipainoinen. Näistä ihmisistä sinä olet se iso ja kaverisi hyvännäköinen. Eli kritiikki ja vaatimukset kohdistuvat vain itseä kohtaan.  Eli älkää huolehtiko anorektikoita tuntevat, ei me teitä arvostella.

8) Anorektikot ovat huonoja ihmisiä
Viimeiseksi haluan mainita tämän ja todella korostaa asiaa. Anorektikot eivät ole huonoja ihmisiä!! Heillä on käynyt vain ihan tahattoman huono tuuri ja he ovat sairastuneet, se ei tee heistä huonoja ihmisiä. Haistakoot vittu kaikki ketkä ajattelevat niin.