Marenkien täyteistä odotusta

Huomenna on se päivä jota olen odottanut jo ikuisuuden! Me menemme hakemaan oman vauvamme kotiin <3 Vieläkin vähän tuntuu, että onko tämä totta ollenkaan. Lisäksi olen yhä vähän varpaillani ja mietin uskallanko edes hengittää. Nimittäin tämä keneltä hankimme neidimme on hyvin tarkka kenelle pennun antaa. Esimerkiksi meidän vauvan sisko oli varattu jo aikoja sitten, mutta omistaja perui, koska tuli tuntemuksia, että koti ei olisi ollut sopiva. Onneksi meidät hän tuntuu hyväksyneen. Kyllä, olemme ensi kertalaisia, mutta meiltä tämä pikkuinen tulee saamaan rakkautta enemmän kuin tarpeeksi :)

 

Olen viime aikoina yrittänyt leipoa marenkeja. Kananmunan valkuaisia ja sokeria. Helppoa? Pyhpah, kaikkea muuta. Olen mokannut niin monet erät, että hermo menee. Jääräpäänä aion kuitenkin tehdä niitä vaikka tuhat erää kunnes ne onnistuvat. On kokeiltu normaalia sokeri, tomusokeria, sitruunamehua, eri lämpötiloja jne. Nyt uunissa on erä pieniä valkoisia ja vaaleanpunaisia marenkeja. Katsotaan mitä niille käy. Toivotaan parasta nimittäin haluan viedä huomenna mukanamme tuliaisiksi pienen pussin itsetehtyjä marenkeja :) Ehkä vähän hömppää, mutta minulla on ollut jo pitkään tapana kiittää leipomalla jotakin. Miksei siis nytkin :)

Ps. Aiheet ei nyt ihan osuneet yhteen, mutta who cares :D

Täydellisen kropan metsästys

Tiedän jo heti alkuun, että tämä postaus tulee samaan mielipiteitä aikaan. Ehkei minun pitäisi kirjoittaa tätä. "Mitä sä itket turhaan asioita joille voisit itekkin tehdä jotain." Kaikesta mahdollisesta kritiikistä huolimatta aion tehdä tämän postauksen, koska se on osa omaa elämääni.

Minulla ja varmasti monilla muilla anorektikoilla on ongelmia vertailun kanssa. Vertailen jok'ikistä vastaan tulevaa kroppaa omaani. Käytän aikaa myös suhteellisen paljon jo yksin kuvien etsimiseen tähän blogiin WeHeartIt - sivustolla. Kyseinen sivusto pursuaa täydellisiä, laihoja kroppia. Aina kun törmään niihin (halusin tai en) tunnen piston sydämmessäni. Tuntuu niiiin pahalta nähdä ne kropat joihin itse haluan. Se sattuu ja saa haluamaan ikuista nälkälakkoa.

 Otin myös muutaman esimerkkikuvan siitä mihin haluan kuollakseni päästä..Ja sitten se ikuinen todellisuus kuva mikä minua tervehtii joka aamu peilistä.Tiedän, että treenaaminen on ratkaisu ongelmaani, mutta en treenaa. Saan syyttää vain itseäni, tiedän.

Life isn't that serious

Jokaisella on noloja paljastuksia menneisyydestään. Niille on kuitenkin hyvä osata nauraa. Aion nyt kerrankin tehdä iloisemman postauksen ja kertoa kaikkea noloa/hauskaa omasta elämästäni.

1) Harhaluulo lottopallojen koosta
Luulin pitkään (oikeasti pitkään), että lottopallot ovat koripallon kokoisia. Jossain vaiheessa jo arvelin, että ne voisivat olla pienempiä, kenties jalkapallon, kenties jopa tennispallon kokoisia. Sitten tuli uutinen, että kiinasta tilataan uudet PINGISPALLOT lottopalloiksi. Totuus alkoi valjeta.. Ei sillä, olin nähnyt joskus vanhan lottokoneen ja se oli pieni. Luulin, että silloin oli pienemmät pallot, nyt koripallot. Kyllä vain, juuri näin.

2) Mieltymys pöytäliinoihin ja sukkahousuihin
Koin lapsena ajan jolloin meidän pienet pyöreät pöytäliinat ja kaikki sukkahousut menivät päähän. Olettaisin, että sukkahousujen kohdalla kyse oli pupun leikkimisestä, mutta pöytäliinat?!

3) Erillainen lapsi haluaa pelastaa maailman lapset
Eräänä jouluna jolloin allekirjoittanut oli jollain ala-asteen luokalla, tuli plan-gaala. Mä tahdoin joululahjaksi kummilapsen! Se oli vaan 20 euroa kuussa, oltas me voitu. Tahdoin tätä vielä oikeasti kauan. En mä silti sit koskaan saanut sitä "kummilasta afrikasta".

4) Myös sekoittelu oli lähellä tämän "ihan normaalin" lapsen sydäntä
Rakastin sekoitella asioita. Esimerkiksi kaikkia nestemäisiälitkuja ja pulvereita. Miellyttävää oli myös tehdä juomasekoituksia. "Kahta eri limua ja mehua sekasi, jee! "

5) Minulla oli pitkään unilelu (on vieläkin välillä)
Kun olin vauva sain äidiltä unilelun joka sai nimen unipupu. Se oli minulla PITKÄÄN! Niin kauan, että se olisi mennyt rikki jos olisin pitänyt sitä vielä yhdenkään yön. Sitten siitä oli pakko loppua. Mutta noh, joskus vieläkin kun olen yksin saatan etsiä yöksi jonkun pehmon seuraksi <3

Kehoitan tämän postauksen innoittamana muitakin miettimään kaikkea hassua omasta elämästä. Itselle nauraminen on aivan parasta :D

Pikkujouluja ja piparipartyja

Eilen meidän koulumme oli järjestänyt piparibileet eli jonkin sortin pikkujoulut. Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta mennä sinne..Kunnes toissapäivänä kävin koululla. Minut saatiin houkuteltua mukaan. Tai toisaalta olin kyllä ihan innoissani menemässä. Ensinnäkin olin juuri saanut sovittua erään hyvän ystäväni kanssa ja halusin viettää aikaa hänen kanssaan kuten vanhoina hyvinä aikoina. Laittautumista, juomista ja juoruilua. Parasta! :) Toisekseen en ollut juonut aikoihin! Jos sitä nyt kerran puolessa vuodessa kävis ulkona :D

Oli kyllä oikeesti tosi mukavaa vaikka loppuillasta pahamieli valtasikin tämän tytön. Iski pieni väsy ja korkkarit sattui jalkoihin. Niinkin vakavaa :D Nyt on kyllä sitten taas vaihteeksi pää vähän pipi. Onneksi kohta on paras krapulalääke valmis - kunnon suolainen puuro. Nami ^^

Ainiin, varattiin eilen tuo miun toisen puoliskon kanssa risteily Tukholmaan! En oo koskaan ollut ihan oikeella risteilyllä. Oon ollut vaan kunnon ryyppyristeilyillä jossain autokannen alla. Nyt ihan promenade-hytti, buffetit ja aamiaiset. Oon ihan innoissani! Kerrankin on jotain odotettavaa elämässä. Odottamisen ilolla jaksaa tätäkin elämää paremmin :)

Welcome to the black parade

Toivon, että kukaan ei ota tätä postausta väärin, mutta haluan kertoa kerrankin jostain muustakin kuin anoreksiasta. Nimittäin se ei ole ainut ongelmani. Papereitani koristaa myös häpeäpilkku " F32,1 Keskivaikea masennus".  Tämä on postaus siitä.

Olen jakautunut kahteen eri osaan. Minussa on paljon valkoista hyvää. Kuitenkin kaiken tämän valkoisen sisällä on hyvin syvä musta keräytymä kaikkea pahaa. Lääkkeiden avulla saan pidettyä usein kyseisen mustan hallinnassa ja pirteän ulkokuoren avulla piilossa muilta. En usko, että monikaan arvaisi, että olen masentunut. Välillä sitä on itsekkin vaikea uskoa. Olen hyvä valehtelemaan ja elämään sellaisessa kulississa kuin haluan.

Joskus kuitenkin tämä pimeys sisälläni saa voimaa nousta pintaan. Niinä hetkinä haluan kuolla. Masennus kyselyssä kuitenkin ympyröin vaihtoehdon "c) Olen miettinyt tappavani itseni, mutta en sitä aio tehdä". Se on totta. Tahdon kuolla ja tiedän tasan tarkkaan miten tappaisin itseni, mutta en sitä tee.

Lääkkeitä, alkoholia ja oma sänky. Niin minä sen tekisin. En tiedä mikä minut pitää tässä elämässä. Ilmeisesti en voisi tehdä sitä läheisilleni, mutta jos heitä ei olisi niin olisinko tässä? En tiedä. Luultavasti en uskaltaisi tehdä sitä. Kituisin vain päivästä toiseen. 

En ole tappamassa itseäni, mutta minun on saatava purkaa tämä pahaolo jotenkin. Siksi viiltelen. Ansaitsen rangaistuksen, rangaistuksen siitä että elän ja teen valintojani. Kipu tuntuu ansaitulta ja hyvältä.

Osa saattaa ihmetellä miksi kirjoitin tämän postauksen, joten haluan vähän selventää sitäkin. Tahdon tuoda esiin sen näkökulman, että masennus ei aina näy. Ei todellakaan. Se luokan iloisin ja pirtein tyttö saattaa viiltää ranteensa auki iltaisin, miettiä suunnitelmia siitä kuinka tappaisi itsensä ja lopulta päätyy uneen itkien. Kaikki ei ole niin mustavalkoista mitä luulisi, muistakaa se.

Yöhikoilu

Ajattelin ottaa jälleen esille erään hieman kiusallisenkin seikan joka on putkahtanut esiin paranemisen myötä. Kyse on nimittäin yöhikoilusta.

 

Tiedän, että en ole ainut tämän asian kanssa painiva. Osastolla monet valittavat sitä kuinka hiostavat sängyt, kumipatjoineen ja -tyynyineen, olivat. Kaikki hikoilivat öisin. Ja nyt ei kyse ole mistään pienestä hikoamisesta. En tiedä muista, mutta itse olin oikesti todellakin hiestä märkä aamuisin. Lakanat olivat märät, minä olin märkä, yöpuvut olivat märät. Tätä hikoilua ei tapahtunut muulloin kuin yöllä. Mistä ihmeestä oli kyse? Oliko kyse oikeasti vain kumisängyistä?

Jo kotilomillani huomasin, että kyse oli paljon muustakin kuin niistä sängyistä, koska oireet jatkuivat kotonakin. Ja jos totta puhutaan niin kyseinen ilmiö on osa elämääni vieläkin aika ajoin. Tämä on asia josta ollaan hyvin hiljaa, mutta uskon sen oikeasti liittyvän sairauteeni ja siitä paranemiseen. Yleisestihän on tiedossa, että anorektikko on saanut elimistönsä aineenvaihdunnan aivan sekaisin (kuten kaiken muunkin). Sen korjaaminen ei olekkaan niin helppoa kuin luulisi. Kun alkaa syömään elimistön aineenvaihdunta menee hämilleen. Aineenvaihdunta alkaa käymään ylikierroksilla josta seuraa suunnaton hikoaminen.

Tämä on teoriani, josta en tiedä onko se totta. Itse uskon siihen, mutta varmuutta en ole saanut. Toivottavasti tämä kuitenkin valaisee hieman muitakin jotka painivat saman asian kanssa, koska en tosiaan usko olevani ainut. Tsemppiä, se helpottaa kyllä ajan kanssa!

Hormonipoliklinikka

Minulle tuli tänään postia sairaalalta. Tiesin kyllä mitä odottaa. Minulle oli tehty lähete naistentautien poliklinikalle, mutta vastassa olikin lähete hormonipoliklinikalle ja kutsu verikokeisiin. Aika on vasta ensi vuoden helmikuussa. Ehdin varmaan unohtamaan asian ennen sitä, mutta nyt minua pelottaa.

Elimistöni ei toimi kunnolla. Menkat tulee liian aikaisin, liian myöhään tai ei ollenkaan, sekä sitten vielä tämä yhä jatkuva maitoepisodi. Mitä ne osaa mulle kertoo sielä. "Söisit paremmin, söisit rasvoja, ei me sulle mitään voida. Mitä sä tänne tuut ruikuttaa asioista jotka saat itekkin korjattua. Ja tiedäthän, että oot saanut tehtyy itestäs lapsettoman. Joko kaduttaa, mitä häh joko?"

Pelkään eniten, että sieltä tulee tuomio lapsettomuudesta. Mitä jos mä en saa lapsia? Niitä ihania pieniä kääröjä jotka ovat omaa lihaa ja verta. Olenko mä pilannut tän mahdollisuuden itseltäni? Tämä kaikki vaan sen takia, että olisin laihempi, että olisin "parempi".

Pyydän kaikkia oikeasti miettimään kahdesti ennen kuin alkaa leikkimään ruualla, että onko valmis kantamaan lopunelämänsä sitä taakkaa minkä hetken hurmos on saanut aikaan. Kaikki ne tuhot, jotka ei parane tai paraneminen kestää vuosia.

Uusin silmin

Olen ihminen joka lykkää viimeiseen asti asioiden tekemistä. Yksi pitkään minua vaivannut riippakivi on ollut uusien silmälasien hankkiminen. Näkö on huonontunut, lasit on naarmuiset ja hajoamisen partaalla. Olisiko jo aika mennä optikolle? "Eiei, ei vielä." Kunnes viimein sain sittenkin sanottua: "No jos nyt sitten viimein." Nyt on uudet lasit eikä tarvitse asiasta enää stressata vuosiin. Kyllä nämäkin kestää sen neljä vuotta minkä edellisetkin :D

Lasit nro 1

Lasit nro 2 ja...lei ?!

Mitäs mieltä olette? Sopiiko nämä? Itsellä on vielä paljon totuttelua. Maailman kolmiulotteisuuskin on aivan häiriintynyt, maa viistää väärään suuntaan :D

Little miss sunshine

Monta puhelua, monta sähköpostiviestiä, monta utelua ja vielä useampi hylätyksi tuleminen. Kunnes saapuu eilinen. Näen kuvan pienestä neidistä ja ihastun aivan suin päin päätä pahkaa. Näen meidän uuden pienokaisen kuvan ensimmäistä kertaa.

Olen puhunut jo aikaisemminkin, että olen hankkimassa poikaystäväni kanssa kissaa osaksi meidän perhettä. En arvannut, että sen saaminen tulisi olemaan niin hankalaa. Olen viettänyt monia tunteja, ja vielä vähän enemmän, etsien sopivaa perheenlisäystä meille. Usean löydön jälkeen olemme kuitenkin joutuneet pettymään. Joko meille ei vastata tai pentu "ei ole soveltuva meille" eli ei annetta ainoaksi kissaksi. Olen ollut luovuttamisen partaalla jo niin useasti, mutta silti olen vain sitkeästi jatkanut ja viimein aherrus palkittiin!

Meidän pikku neiti tulee luovutus ikään joulukuun puolessa välissä. Karvainen joululahjamme :) Kuviakin minulla on, mutta haluan pitää mystisyyden yllä ja kuvia tulee vasta kun tyttö on kotiutunut :) Samoin nimi paljastetaan vasta sitten ;)

Olen suunnattoman onnellinen. En tiedä mikä tämä tunne on. En muista milloin olisin oikeasti hehkunut näin. Suunnittelen kaikkea ihan innoissani ja ostan kaikkea söpöä. Rakastan tätä tunnetta :)

Kirurginen harjoittelu

Myönnän, että tämä postaus tulee hyvin hämäläisellä vauhdilla, mutta tulee kuitenkin. Nimittäin millaista minulla oli 6 viikon harjoittelussa kirurgisella vuodeosastolla ja leikkausosastolla.

Ensin vietin 5 viikko kirurgisella vuodeosastolla, jossa oli kaksi osastoa - A ja B. Nimellisesti olin B:llä eli ortopedisella puolella (esim. polvi - ja lonkkaproteesi potilaat), mutta käytännössä olin myös A:lla joka oli vähän sekalaisempi osasto (esim. vatsaelinkirurgiaa). Aluksi olin vähän varautunut koko harjoittelua kohtaan. Pelkäsin vähän sitä kuinka jaksan, söisinkö sielä kun kukaan ei tiedä, että minun pitäisi niin tehdä. Olin myös vuodeosastotyöhön kyrsiintynyt huonojen kokemusten takia, mutta ne ennakkoluulot meni heti roskakoriin. Viihdyin tosi hyvin sielä ! Minulla oli ehkä ihanin ohjaaja kaikista ikinä! Mahtava ihminen :)

Syöminen sitten olikin se oikea ongelma. Leikin ruualla. Kukaan ei ollut vahtimassa ja käytin tilanteen aivan heti hyväkseni. Sain itseni jopa niinkin huonoon kuntoon, että erään raskaan päivän jälkeen olin pyörtyä. Tämän tapauksen jälkeen uskalsin paljastaa ohjaajalleni tilanteeni ja hän otti sen tosi hyvin. Ei kaduta yhtään, että kerroin. Anoreksia ei ole salaisuus vaikka sitä kuinka häpeillään.

Seuraavaksi siirryin viikoksi leikkausosastolle. Mahtava paikka! Rakastin rakastin rakastin ! En tietenkään saanut tehdä paljon, mutta näin kaikkea mielenkiintoista. Näin napatyräleikkauksia, eturauhasen höyläystä, polven tekonivel leikkauksen ja parasta kaikista - hätäsektion! Niin tuli pieni ihminen taas maailmaan ja sain kunnian olla todistamassa sitä :) Sain myös harjoitella kanylointia jota olin ennen pelännyt suunnattomasti. Kuitenkin turhaan. Kanylointi on (jollain sairaalla tasolla) mukavaa. Siinä on oma haasteensa ja se tunne kun onnistuu ekalla yrittämällä on hieno.

Voin kyllä niin lämpimästi suositella sairaanhoitajan ammattia. Se on hyvin palkitseva ammatti :) Joten jos vähänkään harkitsette alaa niin lähtekää opiskelemaan. Ja turha pelätä esim piikityksiä -
niihin tottuu :) Ja minä jos joku voin sanoa niin..Ennen en uskaltanut olla edes samassa tilassa missä piikit ja nyt pidän piikittelystä :D

The tyylikkyys leikkausosaston asusteissa :D

Maailma on tehty meitä varten

Miten sinulla menee? Tämä on kysymys jonka saan joka kerta kun käyn helsingissä. Vastaus on aina sama: " Vaihtelevasti. ". Samoin voisin vastata nyt jos minulta sitä kysyttäisiin. Yritän kamppailla anoreksiaa vastaan, mutta olen alkanut pelleilemään sillä. Olen huomannut, että en siedä painon siirtymistä toiselle kymmenluvulle, mutta en myöskään osaa laihduttaa.

Olen tajunnut mistä sairauteni lähti liikkeelle, se nimittäin lähti juuri tuosta. Lukion kolmannelle luokalle siirtyessäni, kesän jälkeen, painoni oli 58 kiloa ja muistan säikähtäneeni, että apua apua apua kohta 60 kiloa. Sitten se olikin menoa. Nyt olen tilanteessa jossa vaaka yrittää näyttää minulle välistä 49 kiloa ja säikähdän jumalattomasti, että kohta 50 kiloa. Sitten alkaa leikkiminen.

Vaaka näyttää aamulla 49 kiloa -> säikähdän -> yritän laihduttaa epätoivoisesti (esim. aterioiden skippailua, nesteenpoistolääkkeitä, suolavesi suolentyhjennystä yms.) -> illalla tulee nälkä -> ahmin -> ahdistun -> viiltelen -> laihdutan -> ahmin -> viiltelen rankaisuksi jne. Näin se on mennyt jo pitkään. Olen oikeasti alkanut pelkäämään, että saan ahmimishäiriön diagnoosin pian.

Mutta tämä on myös herättänyt minut. Olen herännyt siihen todellisuuteen, että ei tämä voi jatkua näin. Olen alkanut entistä enemmän tekemään työtä pään sisällä. Prosessoin miksi tämä on näin. Olen ollut ennenkin yli 50 kiloa. Kuolinko silloin? En. Miksi siis nyt tekisin niin. Tämän ajatustyön seurauksena olen saanut myös tehtyä tsemppi kortit itselleni. Minulla kulkee nykyisin aina käsilaukussa laminoituja lappuja joissa lukee syitä miksi haluan olla terve. Olen myös alkanut tekemään konkreettisia muutoksia, pieniä muutoksia, mutta eteen päin silti.

Mutta miten anoreksia sitten näkyy itse arjessa? Vaikka stereotyyppisesti voisi ajatella, että anorektikko miettii laihtumista koko ajan ja omaa "läskiyttään" niin asia ei mene niin. Mutta on jotain mikä näkyy. On kevyt tuotteet. Minulla on omat tuotteeni. Minä juon funlightia ja pepsimaxia, sekä maidon kuuluu olla rasvatonta. Myös jugurtit ovat rasvattomia (joskus en uskaltanut syödä edes niitä). Ne on pieniä asioita, mutta luovat mielenrauhaa minulle. Mielestäni nämä myönnytykset ovat sallittuja. Minä sentään syön. Jos joutuisin "normaaliruokien" pariin niin en söisi. En tiedä voinko koskaan oikeasti luopua näistä pakkomielteistäni, onko joku anorektikko voinut? Jos tiedätte tapauksia niin kertokaa toki minullekkin :) ! 


Ainiin ja toki kuulumispäivitykseen pitää mainita, että meille on kenties tulossa "perheenlisäystä". Meille tulee kissa <3 ! Tavaroita on jo hankittu ja nimikin jo on, kissa vain puuttuu. On hankalaa saada vain yhtä pentua. Kaikki haluaisi antaa kaksi. Lisäksi olen (ehkä turhankin) tarkka. En halua tyytyä kompromissiin. Haluan kissan joka vie koko minun sydämeni. Saas nähdä milloin tällainen turri meille tulee. Päivitän kyllä asiasta :)

Meooow <3 !

Det är veckoslut igen !

Viikonloppu siintää silmissäni ja oman muruni näkeminen taas viikon eron jälkeen. Olen onnellinen! Nyt on todella hyvä fiilis aloittaa viikonloppu. Olen menossa poikaystäväni vanhempien luo jossa viihdyn todella hyvin. Tulee nähtyä kavereita rennon kahvittelun merkeissä ja kaikkea muuta mukavaa (+ tenttiin lukemista :D). Elämä on ihanaa kun sitä jaksaa elää :)

Viettäkäähän tekin oikein ihana ja antoisa viikonloppu ! <3

 

Xxx

Vinkkejä paranemiseen

Paraneminen on vaikea, rankka ja pitkä prosessi. Sitä voi kuitenkin omilla toimilla edesauttaa ja tässä muutama vinkki jotka ovat ainakin minua auttaneet.

1. Hävitä vaaka !
   Et tee sillä mitään. Opettele kuuntelemaan kehoasi, älä vaakaa. Joskus vaa'alla käyminen on ok, mutta hallitusti. Esimerkiksi voit sopia jonkun läheisesi kanssa, että käyt tietyin väliajoin vaa'alla hänen nähdensä.
2. Tee tarkka ateriarytmi päivääsi
   Älä syö kerran suurta määrää ruokaa tai pihtaile aamulla ja syö sitten jotain illalla. Ihmisen kuuluu syödä ainakin 5 ateriaa päivään. Esimerkiksi aamupala klo 9, lounas klo 12, välipala klo 14, päivällinen klo 17 ja iltapala klo 21. Säännöllinen syöminen estää ahminnat ja elimistö tykkää.
3. Valitse tietoisesti sellaisia ruoka-aineita mistä pidät
   Turha se on väkipakolla mitään syödä. Jos rasvan laittaminen leivän päälle on hankalaa niin mieti jotain muuta. Esimerkiki päivän rasvojen saanti tulee katetuksi myös puolella desillä auringonkukansiemeniä tai pähkinöitä.
4. Kevyt vaihtoehdotkin käyvät
   Jos vaihtoehdot ovat, että joko et juo maitoa ollenkaan tai että juot rasvatonta maitoa, on rasvatonkin maito ihan ok.
5. Älä kokeile vanhoja vaatteitasi
   Sinulla on nyt uusi elämä. Vanhat vaatteet eivät ole enää osa sitä, joten ne hus pois mielestä. Ahdistut vain turhaan jos et mahdukkaan niihin. (Tai oikeastaan voin kertoa salaisuuden, painoni on noussut 15 kiloa ja yksikään vaate ei ole jäänyt pieneksi :) )
6. Tee motivointilappusia
   Ne voi toteuttaa monella tapaa. Voit ripotella tsemppaavia lauseita ympäriasunto tai sitten voi vaikka tehdä pankkikortin kokoisia kortteja joita kuljetat aina mukana. Niistä voit sitten aina luntata miksi kannattaa syödä kun sitä joskus epäilet.
7. Muista, että turvotusta on !
   Kun paino nousee tulee mukana myös turvotus. Voi mennä vuosikin ennen kuin paino ja turvotus laskeutuu ja asettuu tasaisesti. Siispä don't panic !
8. Tutki muiden ihmisten kroppia
   Katso muita ihmisiä ja katso ketkä näyttävät hyvältä. Kysy sitten itseltäsi ovatko he alipainoisia vai normaalipainoisia? Harvoin se alipaino oikeasti näyttää hyvältä, joten miksi siis juuri sinä olisit poikkeus tässä.
9. Lämmin kaurapussi on ystävä
   Joskus niukasta ruokavaliosta kunnon ruokavalioon siirryttäessä esiintyy mahakipuja ja vatsanväänteitä. Ainakin osastolla tämä oli useimmilla päivittäistä. Tähän auttaa ruokailun jälkeen mikrossa lämmitetty kaurapussi. Ihana on :)
10. Vaihda ”pitäisi”-ajattelutapa ”pitää”-ajattelutapaan
    ” Mun pitäis juoda enemmän maitoa, mä yritän.” vs ”Mun pitää juoda enemmän maitoa ja mä juon.”
11. Haasta itseäsi
    Kokeile välillä ottaa ruokia ”turvaruokiesi” ulkopuolelta. Kokeile joku päivä ottaa vaikka suklaata. Näin huomaat, että ei edes se saatanasta seuraava eli suklaa aiheuttanut sinulle mitään :)
    

Elämän nälkä

Tahdon antaa kerrankin anoreksian sijaan puheenvuoron terveydelle ja elämälle. Jokainen meistä tuntee nälkää. Nälkä on tunne joka pitäisi jokaisen saada tyydytettyä, mutta mitä kun ei halua syödä, ei ole ruokahalua ja ei saa nautintoa ruuasta? Tämä on tilanne anorektikoilla. Mutta oletteko miettineet asiaa toiselta kantilta? Te syötte itsellene elämää, te tyydytätte elämän nälän. Jokaisella ruokapalasella te olette lähempänä unelmianne.

Monesti anorektikon suurin unelma on olla laiha, mutta voin kertoa teille kaikille yhden asian: Te olette laihoja! Syöminen ja laihuus mahtuvat samaan lauseeseen. Mutta mitä jos todella se laihuus on se suurin unelma? Onko teidän unelmanne palella, voida huonosti, näyttää (oikeasti) rumalta, menettää terveytenne ja elää siinä todellisuudessa, että tämä sairaus vie teidät lopulta hautaan? En usko tuon olevan kenenkään unelma.

Myönnän, että laihuus oli itsellekkin joskus se suurin ja hienoin asia mitä kohti mentiin keinolla millä hyvänsä, mutta se unelma tuli kalliiksi. Lopulta tajusin, että aliravitsemus ei ollut todellakaan se mitä halusin. Unelmoin oikeasti perheestä, hyvästä työstä, omista pienistä kääröistä ja ihanasta arjesta. Saanko mitään noista aliravittuna? En. Ja kuten jo sanottua niin aliravittu on eri asia kuin laihuus. Laiha voi olla vaikka söisi normaalisti. Muistakaa se !

Tahdon herätellä teitä jokaista joka on tämän sairauden uhri, jokaista joka on myynyt sielunsa tälle hirviölle. Miettikää omia unelmianne. Miettikää onko aliravitsemus tuonut teille onnen? Jos vastaus on ei niin ehkä kannattaisi alkaa miettimään uutta lähestymistapaa asiaan. Vastatkaa teidän omaan elämän nälkäänne!

Päivän kappale:  Kymppilinja – Kauneinta

Pieniä ihmeitä, suuria sydämiä

Tänään maailma on saanut uuden asukkaan. Uuden pienen ihmeen. Pieni hauras tyttö on saapunut ilahduttamaan erästä perhettä. Olen onnellinen heidän puolestaan. 

Ystäväni sai lapsen tänään. Hän on onnekas perheineen. He ovat kaikki vielä niin nuoria, mutta kaunis perhe. En voisi toivoa mitään itsellenikään mitään tuota enempää. Se tunne kun saa oman lapsen ensimmäisen kerran syliin, se on kaikki mitä haluan.

Onnea kaikille pienokaisen saaneille ja uusille perheille! Teillä on pieni ihme käsissänne, kohdelkaa sitä hellästi, hyvin ja kaikella sillä rakkaudella minkä he ovat ansainneet <3 

Päivän kappale : Comptine d'Un Autre Été (http://www.youtube.com/watch?v=H2-1u8xvk54)

Black Swan

"Swan lake -  It’s a story about a girl who gets turned into a swan

 and she needs love to break the spell

but her prince falls for the wrong girl

so she kills herself. "

Kun yhdistetään sanat anoreksia ja elokuva tulee ensimmäisenä mieleen Black Swan. Kuvan kauniin ja höyhenenkevyen Natalie Portmanin tähdittämässä balettimiljööseen sijoittuvassa elokuvassa ei ole mitään muuta kuin anorektisia kroppia. Ainakin näin anorektikko näkee tämän elokuvan. " Luu sielä, luu täälä kera linnun jalkojen. "

Näin kyseisen elokuvan ensimmäistä kertaa osastolla ollessani vaikka se on ehkä ympäristöistä kaikista väärin tämän elokuvan katsomiseen. Silti olin silloin niin vahvoilla, että kestin elokuvan katsomisen ja olin vakuuttunut. Elokuvahan on hieno, sitä ei käy kiistäminen. Ei sitä turhaan ole suitsutettu ja palkittu. Useimmat ovat varmasti havainneet, että kyseinen elokuva tuli myös eilen. Päätin katsoa sen taas (tai ainakin alun). Se riipaisi syvältä ja veti suoraan menneeseen. Huomio kiinnyttyi pelkästään ihmisten olemukseen. He olivat pieniä, siroja ja anorektikkoja. Sitä mitä halusin kaikkein eniten vielä vuosi sitten.

Black Swan sai ajatuksia heräämään. Mielestäni on hyvin sairasta pistää ihmiset laihduttamaan itsensä nälkäkuoleman partaalle vain elokuvan tähden. Mila Kunis onkin todennut, että kyseinen roolisuoritus on muuttanut hänen elimistöään lopullisesti. En epäile. Tongin myös muita asioita elokuvaan liittyen, koska mielenkiinto heräsi. Natalie Portman laihdutti roolia varten syöden päivässä 1200 kaloria ja urheillen 6-8 tuntia päivään. BMI oli tuolloin 15.8. Sairasta ! En edes halua miettiä kuinka moni vaikutuksille altis nuori tyttö on saanut vaikutteita kyseisestä elokuvasta.

Sanoisin siis, että älkää paranevat anorektikot katsoko välttämättä tätä elokuvaa ! Se on hieno elokuva ja katsomisen arvoinen, mutta kannattaa todellakin harkita kahdesti onko siinä kunnossa, että kykenee katsomaan sen.

" I was perfect... "

Töissä kuultua

"Ai sä syöt kaks lämmintä ruokaa? En mä vaan."
"No siis joo en mä normaalisti, mutta mun pitää nostaa mun painoa. Niin ne sanoo."
"Aii?"
"Juu ne haluu nostaa mun painoo normaaliksi. Mä kun oon alipainoinen..En enää paljoo."
"Hmph, ei sitä kyl nää susta."

Sattuiko? No totta helvetissä.. Mä en aio syödä, koska oon jo niin iso. Mun pitää olla pienempi. Mun pitää olla anorektikko - se mä ennen olin. Tää on lipsunut käsistä.

Miksen mä kuluta? Miks mä meen mun 5 kilsan työmatkan bussilla? Kuulemma mun pitäis kävellä tai pyöräillä se. Totta totta..Pitäis hankkii pyörä kotoo tänne.

Ei ylämäkeä ilman alamäkeä

Työharjoittelua, kiirettä, koulua, stressiä ja ruokaa - siitä on tämän tytön elämä nyt tehty. Istun tällä hetkellä yövuorossa ja olen varma että nukahdan pystyyn tänne. Ehdin olla koulussakin tänään. Onneksi kuitenkin on olemassa kahvia ja pepsi maxia. Niillä tämän yön pitäisi mennä ja noh, on minulla salaatti ja rahkakin. Salaatin syön, rahkaa en. Kait se pitäisi, mutta tiedän etten syö sitä kuitenkaan. Kyseinen rahka on kummitellut minulle jo viikon jääkaapissa enkä vieläkään ole "ehtinyt" syömään sitä.

Tästä voi päätellä etteivät ruokailut suju. Söin vielä hetki sitten juuri ja juuri puoli starttia. Nyt minua patistetaan syömään starttia..Sekään ei onnistu. En vain syö, en halua. Nautin laihtumisen tunteesta. Minun on kylmä ja huimaa. Masokistista nauttia tällaisesta. Vaikka ei sillä, peilissä on yhä se norsu kuten aina. En tiedä mitä painoni tekee. Minun tuurilla nousee, syönhän taas enemmän.

Miten tässä kävi taas näin? Noin vuosi sitten olin samassa tilanteessa. Alamäet ja ylämäet vaihtelivat kunnes alamäki jäi päälle ja kaikki tietävät miten siinä kävi. Minua rehellisesti sanottuna pelottaa. Miten selviän nyt?

Not awake but not asleep either

Minusta ei ole kuulunut hetkeen mitään, mutta tänään kun nukkumatti päätti jättää saapumatta iltatreffeillemme niin tuli sopiva hetki kirjoitella vähän tännekkin. Syy, miksi en ole kirjoittanut mitään nyt pariin viikkoon, on yksinkertaisesti se, että en ole jaksanut. Olen uupunut niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Olen ollut nyt todella kiireinen koulun osalta ja kärsinyt ilman mielialalääkkeitäni. Mutta kuulemma eihän mulla voi olla mitenkään kiireistä tai rankkaa - mähän en käy töissä. Mullahan on aikaa mielinmäärin..Mitä nyt pitäis hoitaa ittensä kuntoon, mutta paskat semmosesta.

Seinä kaatuvat päälle joka paikassa; kotona, koulussa, keskellä kamppia. Itku on jo osa päivärutiiniani. En jaksa muuta kuin olla alakuloinen. Yritän hymyillä peilikuvalleni, mutta se on vain pelkkää tyhjää. Ikäänkuin se "hehku" minkä olen saavuttanut hoidollani oli tipotiessä. Ehkei muut näe sitä, mutta minä näen. Hymyni ei ole aito. 

Olen lisäksi nykyisin riidoissa kahden parhaan kaverini kanssa nykyisestä koulustani (ja kyllä, tiedän että ainakin toinen teistä lukee tätä, vaikka kuinka sitä peitteli, mutta antaa mennä - lukekaahan vain kuinka vitun paha mun on olla). Meidän luokka on nykyisin todella kuppikunnittoinutta ja kaveriporukoidenkin sisällä on kuppikuntia. Sellainen kuppikunta on juuri nämä kaksi kaveriani joiden seurassa olen yrittänyt roikkua. Enää en vain aio katsoa sitä. Tehkööt he yhdessä kaikki opparit, ryhmätyöt, vaatteiden shoppailut yms. Ei kiinnosta - En tarvitse ystäviä mihinkään.

Tahtoisin voida taas jo paremmin. En vain oikein tiedä mitä tehdä. Romahdin liian pohjalle hetkeksi. Aivan pieneksi pieneksi hetkeksi. Ei siihen tarvittu muuta kuin muutama päivä jolloin kaikki mitä söin oli kaksi mandariinia. Nyt olen lähtöpisteessä. Jokainen ruokapalanen aiheuttaa minulle itseinhoa ja näen peilistä pelkän epäonnistuneen ja paisuneen yksilön. Vanhat rutiinitkin ovat tulleet takaisin. Aamu- ja iltapalalla saa olla vain ja ainoastaan yksi komponentti (mitä kevyempi sen parempi, normaalisti hedelmä). Leipää ei saa syödä, mutta jos syö niin rasvaa ei saa olla. Rasvaa ei oikeastaan saisi olla missään jne. Roikun säännöissäni sitkeästi pääni sisällä. Aina en niitä tottele, mutta haluaisin. Fakta kuitenkin on, että olen menettänyt ruuan hallinnan taas. Päivällä syödään mahdollisimman vähän ja iltapalalla repsahdetaan. Kontrolli on kadonnut.

Nyt kuitenkin yrittämään unta tuhannen ja yhdennen kerran tänä yönä. Sweet dreams :)

Wake me up when september ends

" Minulle soitettiin tänään."

" ..Se leikkaus..Milloin?"

" Huomen aamuna."

" ...... "

" 7.30 pitää olla sielä."

" ... Okei. " - "Sä lähdet tänä iltana."

" Mm."

Olen taas yksin. Poikaystäväni lähti. Ehdimme nukkua yhden yön yhdessä kunnes hän meni. Olen hämilläni. Olen shokissa. Olen HUOLISSANI! Tiedän että pieni helppo operaatio on kyseessä, mutta ei se mene järkeen. Minun oma rakkaani on tajuttomana leikkauspöydällä ja sairaalassa 2 - 7 pv. Eeen minä osaa olla. Pelkään.

Pelkään ikävää. Pelkään yksin olemista. Pelkään ruokaa. Pelkään hiljaisuutta. En osaa olla nykyisin enää yksin. Ikävä iskee heti ja hiljaisuus ajaa minut hulluksi. Kuulen ääniä ja ne pelottavat. En myöskään osaa oikein kantaa huolta itsestäni. Vielä viikko sitten asia olisi ollut toisin, mutta nyt kärsin masennuslääkkeeni vierotusoireista. Voin todella pahoin ja vain harvat ruoka-aineet menevät kurkusta alas ja nekin pakottaen. Ensin voin pahoin, sitten syön, sitten voin vielä pahemmin ja sitten olo on hetken parempi.

En voinut myöntää poikaystävälleni, että olen heikko. Vannoin selviäväni ja ei sillä, kyllä minä selviän. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä kuinka helppoa se tulisi olemaan. Minä syön kyllä, mutta se on vain niin hankalaa. Tiedättehän sen tunteen kun esimerkiksi mahataudissa pitäisi syödä jotain ja pelkää sen kaiken tulevan ylös.

Nyt kuitenkin aion kantaa huolen itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla vaikka kuinka joutuisin halailemaan ämpäriä illat. Aion olla kunnossa kun saan rakkaani takaisin. Haluan olla kunnossa jotta voin hoivata häntä sitten kun saan hänet taas itselleni <3

Kun kyynelten virta ei koskaan lopu

Miksei ihminen saa nukkua silloin kun nukuttaa? Miksei ihminen saa itkeä kun itkettää? Miksi minun pitää herätä tänään äidin nalkuttavaan puheluun, jossa saan saarnaan siitä että olen nukkunut niin pitkään ja siitä, että petänkö poikaystävääni, koska kävin ämyrillä eilen O.O Vitutti ! Minä rakastan poikaystävääni suunnattomasti ja sattuu todella paljon kun se kyseenalaisetetaan.

Siitä kyynelten virta alkoi. Aloin siivoamaan ja oloni kurjeni yhä enemmän. Nyt vaihteeksi tuli taas suunnattoman pahaolo. Se tunne kun verensokerit romahtavat. Samoista oireista olen kärsinyt jo pari päivää. Sain kuitenkin eilen verensokerimittarin isältäni ja mittasin että mitäs lukemat ovat: 5,6 mmol/l. Arvot on siis hyvät. Mistä tämä tunne sitten tulee? En ymmärrä muuta kuin, että minulla on niin paha olla fyysisesti kuin henkisestikkin.

Minulla on ikävä rakastani ihan hirveän paljon. Onneksi saan hänet takaisin tänään <3 

"Ota lujasti kiinni niin tanssitaan
yks eteen kaks taa
tai paikallaankin pyöriä voidaan
ei tärkeää oo kanssasi suunta tai määränpää
saat mua niinkuin sokeaa kuljettaa
voin kantaa sua jos vauhti uuvuttaa
otan jalkoihin rytmin sun sydämestä
lue karttaa mun kämmenestä "

 - Neljänsuora feat. Suvi Teräsniska - Tää valssi -

Ps. Olisi muuten aivan ihana häävalssi kyseinen kappale ^^

 

 

Ruokapäiväkirja kuvina

Viimein sain aikaan kuvattua koko päiväni ruuat, joten tässä olisi suunnilleen normaali päiväni ruokamäärä :) .. Ei sillä, joskus menee iloisesti yli tuonkin :D

AAMUPALA: Rasvaton jugurtti, funlight mehua, sämpylä margariinilla ja juustolla

LOUNAS: Kana-makarooni-mössö :D Funlight mehu

PÄIVÄLLINEN: Salaattia, couscousia, paneroitu kalafile..ja juoma jossain?

JÄLKKÄRI: Suklaakimara jäätelö, naaaaam :3

VÄLIPALA / ILTAKAHVI: Suklaamuffinssi + kahvi maidolla

ILTAPALA: Kerrosviili, sämpylä margariinilla ja juustolla, teetä

Menkkasuklaa mättö :D

Random päivällinen ulkona: Tomaattiparmesaanikeitto, patonki, kesäsmoothie

Hypoglykemia - Olo kuin kuolleella

Minulla on tänään hyvin kuumat ja kiihkeät treffit ämpärin ja tv:n kanssa, vaikka viihteellekkin olisi voinut lähteä. Koin kuitenkin hirveän äkkikuoleman. Tämä olo alkoi hitaasti pienenä pään jomotuksena ja hienoisena etovana olona. Sitten iski hikoilu aalto. Kuuma -> kylmä -> hiki -> kylmä hiki. Olo lähti laskemaan koko ajan ja lopulta olen oksentamisen partaalla täristen pääkivussa ja olo on niin heikko. Ensimmäinen aatos oli pelko siitä, että nyt se vatsatauti viimein iski. Sitten aloin miettimään, että niin, oireethan vastaavat aika identtisesti sitä mitä alhainen verensokeri aiheuttaa.

Kummastuttavaa tässä kuitenkin on se, että miksi ihmeessä näin on? Mielestäni olen syönyt varsin hyvin tänään. Vai olenkohan sittenkään.. Oireet alkoivat suunnilleen kolmen aikoihin ja siihen mennessä olin syönyt leivän, jugurtin ja 15 cm subin (ja ei, älkää pelätkö, sen jälkeen on kyllä syöty reippaasti enemmän ^^ ). No, mutta oli miten oli niin nyt pitää syödä sitten paremmin niin saan olon kohenemaan :)

Minulla on myös nyt jännä viikonloppu edessä. Harjoittelen olemaan yksin! Onhan se kieltämättä hieman noloa, että kohta 21 vuotias ihminen ei osaa huolehtia itsestään yksinään. Siihen on tultava muutos! Ja vannon, että tämä viikonloppu tulee menemään hyvin. Minä tsemppaan tosi kovin, että onnistun :)

 I make you all proud, I promise ! <3

Yösyömistä

Repsahdin jälleen ahmimaan. Tai oikeastaan tätä voisi kutsua angsti yösyömiseksi kun uni ei tule silmään. Vedin persikan, tomaattia, kesäkurpitsaa ja banaanijugen (vaikka vieressä oli pieni kevyt jugurtti). Where's my chocolate when I need it?!!

Back to school

Myönnän, että minua jännitti aloittaa tänään koulu. Pelkäsin miten minuun reagoitaisiin. Toisaalta olin ihan innoissanikin aloittamassa viimein koulun. Olihan minulla ikäväkin tiettyjä ihmisiä. He ovat minulle tärkeitä ja he ovat olleet kadoksissa elämästäni niin kauan. Valitettavasti pelkoni osoittautui oikeaksi. Ei minua hyvin otettu vastaan. Minusta tuntui niin ulkopuoliselta. Olin ollut niin pitkään pois. Olin aivan ulkona kaikesta. Juorut olivat levinneet ja minä olin saanut hullun leiman. Jokainen tiesi missä olin ollut. Jokainen vain tiesi.

Koulupäivä sinäänsä meni ihan suht rennosti kuitenkin. Meillä oli vain puolikas päivä ja rentoa liibalaabaa. Onnistuin hymyilemään. Onnistuin olemaan reipas. Onnistuin näyttämään terveeltä. Sehän meni siis ihan hyvin? Menin kuitenkin meidän luokan perinteisille " after schooleille". Eli lähi terassille ryyppäämään. Siinä ei ollut kuin lähimmät ystäväni ja aloin hieman ottaneena avautumaan. En ollut saanut kutsua ystäväni juhliin ja minut oli muutenkin täysin feidattu. Se hylätyksi tulleen tunne pulpahti pintaan. Itkin ja olin niin satutettu ja heikko.

Tosiaan, huomasin kerran facebookista, että eräs läheinen kaverini ei ollut kutsunut minua hänen syntymäpäivilleen. Urputin tästä hänelle, että miksi hitossa. Miksi minut voi feidata? Kuulemma hän olisi halunnut kutsua minut, mutta tyttöystävä ei. Tyttöystävä ei halua minua, koska olen ollut osastolla, koska olen anorektikko. MITÄ VITTUA ?! 

Miksi halusin hoitoon? Yksi suurimmista motivaattoreista hoitoon hakeutumiseen oli se, että saisin normaalin elämäni takaisin. Taistelen joka päivä yhä edelleen tämän asian puolesta. Ja mitä saan? Halveksuntaa, "koska olen ollut osastolla" ?!! Tiedoksi kaikille jotka eivät tunne tätä sairautta tai muutenkin ovat ihan kujalla mielenterveydellisistä sairauksista niin voin kertoa erään asian; Tähän sairauteen ei sairastuta tahallaan ! Minä en todellakaan halunnut tätä kohtaloa itselleni. Mutta haluan siitä irti. Haluan taistella. Mielestäni se on ainut asia mikä tässä merkitsee. Tiedä sitten, ehkä sekään ei riitä, mutta mikä sitten riittää ? Jos joku tietää niin antaa vain kuulua. Haluaisin todellakin tietää mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu nimittäin se on kuin kylmä läimäisy päin kasvoja ainakin minulle.

<3: llä Sairas

Kuluta kuluta kuluta ! Ole laiha !

Olen juossut anoreksiaa karkuun ja piiloutunut muiden ihmisten taakse, jotta se ei löytäisi minua. Voimani kuitenkin alkavat pikku hiljaa hiipumaan. Ihmiset ympäriltäni katoaa ja tukiverkosta alkaa tulla hetki hetkeltä heikompi. Anoreksia alkaa saavuttamaan minua.


En uskalla syödä jäätelöä loppuun, koska tunnen itseni joukon isoimmaksi. Muut ovat kauniita ja pieniä. Tunnen jokaisen arvioivan katseen itsessäni. " Tuo on iso. Miksi tuo syö? Miksi tuo on täälä?!". Lähden lenkille vaikka saankin siitä halveksuvia kommentteja. En saisi liikkua, koska olen anorektikko. Olin ihan loppu ja en olisi jaksanut liikkua senttiäkään, mutta päätin silti lähteä. Minun oli kulutettava. En saisi olla läski. Minun kuuluu olla pienempi, hennompi, kauniinpi.

Saan kohteliaisuuksia miehiltä, jotka ovat kännissä, keski-ikäisiä, pillun perässä tai kaikkea tuota. Miksi kukaan ei kerro minulle, että olenpas tänään soma? Olenpa laittaunut nätisti? Kyllä minäkin nimittäin yritän. Silti en koskaan kuule oikeita arvostettavia kehuja itsestäni. Olen siis huono ja ruma. Niin se peilikin minulle kertoo, joten totta se on.

Suomi - Anorektikko - Suomi

Anorektikkojen mieli on jotain mitä monet eivät kykene käsittämään. Se on täynnä toinen toistaan kummallisempia teorioita. Monet asiat, kohteliaisuudetkin, kääntyy useasti itseä vastaan ja meitä on välillä hankalakin ymmärtää. Siispä tässä koottuna muutamia "suomennoksi" ainakin omista aivoituksistani :D

" Näytätpä sinä hyvältä ! " = " Olen lihonnut ! Vai tarkoittaako se vaatteita, meikkaamista..mitä mitä mitä.. Ei, mä oon lihonnut ton mielestä. "
" Sä oot nätti ja tosi sopusuhtainen ! " = "Sopusuhtainen, en siis laiha, siispä läski. "

" Sähän syöt tosi hyvin. " = " Mä syön siis selkeesti aivan LIIKAA jos se tuonkin mielestä on hyvin."

Toinen anorektikko: " Sä voit ihan hyvin syödä kunnolla ja ottaa sen jäätelön. " = "Se haluu lihottaa mua, että näyttää ite laihemmalta."

" Sä voisit aloittaa jonkun liikuntaharrastuksen. Se vois tehä hyvää sulle. " = " Jopa ton mielestä mun pitäis kiinteyttää.."

" Sä taidat olla laihtunut. Huonompi juttu. " = " Hyvä juttu, hyvä minä!! "

" Rasvaton maito vs. kevyt maito - niillä ei ole eroa." = "Valehtelet."

" Tänään vaaka näytti 50,4 kiloa. Olet laihtunut. " = " Vaaka on väärässä. Minun vaakani on oikeassa. Tässä vaakassa on jotain häikkää... Ne on TAHALLAAN virittänyt ne niin näyttää vähemmän mitä todellisuus. "
" Olet pienempi kuin tuo tyttö tuossa. " = " Pakollinen kohteliaisuus, mutta ei totta. Tiedän sen. "

" Olet selvinnyt tosi hyvin hoidostasi. " = " Paranen liian nopeasti !! " 

I hear Ämyri calling !!

Miun pikkuiseni <3

Danssa danssa, party party, lavatanssit here I come ;D

Fat me, mutta sillä ei ole väliä tänään :)

Anorektikon paljastukset osa 3

Pitkästä aikaa uusia paljastuksia anorektikon "urani" ajalta.

1) Oudot fiksaatiot tietyistä ruoka-aineista
Tämä pätee yhä. Tietyt ruoka-aineet ovat enemmän vihollisia kuin toiset, vaikka järjellistä selitystä siihen ei ole. Pistetään suklaata ja banaani vierekkäin. Kumman valitsisitte? Minä valitsen suklaan. Pelkään banaaneita, avokadoa, maitoa (osittain) jne. Tyhmää !

2) Uskomukset
Vainoharhaisuus on suunnatonta anoreksian pauloissa. Joku yrittää lihottaa minua tarjoamalla ystävällisesti maitoa kahviini. Ne haluu ite laihtuu ja lihottaa minua. Muut laihtuvat helpommin kuin itse. Itse on poikkeus. Muita maito ei lihota, mutta minuapa lihottaa.

3) Ääni pään sisällä
Tästä puhutaan paljon, minäkin puhun. Minun pääni sisällä on Linnea joka kuiskuttelee neuvojaan minulle. Hei oikeasti, onko kenenkään pään sisällä muuta kuin oma ääni?! Ehei, minä se sielä puhelen. Sitä ääntä on vain helppo syyttää. " En syö kun se ääni KÄSKEE." Nojaa..

4) Maidon eritys
Nolot paljastukset nykyhetkestä. Meikä tyttöhän on päättänyt ryhtyä lypsylehmäksi. Tämä paljastus ei suoranaisesti liity anoreksiaan, mutta kerron siitä silti. Eli eräänä päivänä huomasin, että rinnoistani tulee maitoa. Ilmeisesti tämä on sivuvaikutus lääkkeistäni joita olen syönyt jo melkein vuoden. Hormoonit on jänniä.

5) Sairauteni alkaminen
Tämä on suurin salaisuus mitä kannan tällä hetkellä sisälläni. En ole puhunut tästä vanhemmilleni, en hoitajilleni, en lääkäreille, en kenellekkään (paitsi poikaystävälleni hetki sitten). Minä tiedän mistä sairauteni on saanut alkunsa. Lukion 3. luokka alkoi ja minä, sekä äitini päätimme laihduttaa 5 kiloa. Äiti unohti heti, minä en. Äiti ei onnistunut, minä onnistuin ja vähän enemmänkin. Silloin jäin koukkuun.

6) Arviointi
Arvioin oikeastaan kaikki suht itseni ikäiset vastaan tulevat tytöt. " Laihempi, laihempi, isompi, ihanan paljon laihempi kuin minä. "

7) Kateus laihuutta kohtaan
Aina välillä vastaan tulee ihmisiä jotka ovat alipainoisia. Ei ihan hirveän paljon, mutta selkeästi huomaa silti, että kyseiset tyttöset ovat anorektikkoja. Katson heitä kaiholla. Katson heidän ihania laihoja käsiään tai pikkuruisia jalkoja. Saatan välillä kuolata jopa LASTEN ( !! ) jalkoja kun ne ovat niin ihanan pikkuisia.. Hävettää :(

8) Suoliluu pakkomielle
Kyttään suoliluitani (lantioluut). Niiden pitäisi näkyä hyvin. Katson niitä välillä jopa useaan otteeseen päivän aikana.  - Niinpä niin.. Miksi ihmeessä niiden pitäisi näkyä. Just taas näin.

Shhhhh !

Blondeilla on aina hieman hauskempaa

Eilinen postaus voisi olla hyvä alustus tämän päiväiselle postaukselle. Sen tekstin kirjoitettuani aloin itkemään hysteerisesti ja otin lääkkeitä enemmän kuin olisin saanut. En paljon kuitenkaan, koska olen nössö. Pohjalla kuitenkin oli jo pari tuoppia siideriä, joten olin todellakin sekaisin.

Sain totaalisen romahduskohtauksen kun olin pitkästä aikaa yksin. Kaikki alkoi kun tulin terassilta kavereiteni luota. Aloin jumppaamaan, ahdistuin, löysin itseni sormet kurkussa.veitsi nilkassa ja ilman iltapalaa, sekä koko tätä tapahtumaa siivitti suunnaton itkukohtaus. En taidakkaan olla vielä niin hyvässä kunnossa kuin luulen.

Minulle ollaan myös vaihtamassa masennuslääkitystä. Syömäni lääke ei auta enää, tai niin luulin. Kaikki ahdistuskohtaukset osuvat siihen saumaan kun olen unohtanut lääkkeeni tai syönyt niitä vähemmän. Suurin asia kuitenkin mikä puoltaa lääkkeiden lopettamista on se, että olen saanut kiusallisen sivuoireen; minä eritän maitoa. Miten selviän kun joudun olemaan kaksi viikkoa vähemmillä lääkkeillä ja kaksi viikko täysin ilman ?! Tapanko itseni ?

On tänään kuitenkin muutakin tapahtunut kuin vain pelkkää ahdistumista. Minä nimittäin värjäsin tukkani ! Olen ollut tumma kaikissa sen sävyissään, punertava ja nyt vaalea. Viimeksi olen ollut blondi kuudennella luokalla, hui :D

....Eikä tämäkään nyt ihan totuutta vastaa, hups :D

Ei näin porkkana oikeasti ;D

Mitäs mieltä olette? Kannattaisiko tämä tyyli pitää? Ja tosiaan kuvat ovat vähän harhaan johtavia sävyn osalta, mutta parempaa kuvamateriaa tulee kunhan joskus saan aikaan :D