Lupasin joskus tehdä viiltelyä käsittelevän postauksen ja tässä se nyt sitten olisi.
Mitkä ovat syyt mitkä ajavat viiltelemään? Siihen on niin monta vastausta kuin on viilteliääkin, mutta on olemassa selityksiä jotka nousevat usein esiin.
- Esimerkiksi viiltelyllä voidaan purkaa henkistä painetta. Jotku kokevat virtaavan veren helpottavana ja osa taas siirtää henkisen kivun fyysiseksi mikä on helpompi kestää.
- Haavoista syntyy myös kipuaistimuksia jotka saavat aivot tuottamaan hyvän olon hormoonia, jotta kipu lakkaisi. Tämä tunne huumaa monet ja ainakin allekirjoittaneen.
- Viiltelemällä saa myös tunteita esiin siinä tilassa kun on täysin turta ja ei todella tunne mitään. Siinä vaiheessa kipu kelpaa tunteesta.
- Ja toki se syy mikä minut sai ensimäisen kerran viiltelemään: Ahdistus. Mutta se oli vain alku, nyt en tarvitse edes ahdistusta viiltääkseni.
Kaikki alkoi pienestä viillosta, joka tehtiin nuppineulalla. Se ei edes vuotanut verta. Toleranssi kuitenkin kasvoi ja pian haavojen määrä, syvyys ja vuotavuus kasvoi samoin kuin terät "järenivät". " Nuppineula, sakset, veitsi, monet puukot, mattoveitsi, kirurginveitset..." Aluksi nuppineulankin naarmu satttui, mutta nyt välttämättä puukollakaan tehty haava ei ole liiemin kipeä.
Olen törmännyt myös enemän kuin usein siihen, että ihmiset syyttävät viiltelijöitä huomiohuoriksi. Ehkä olen sinisilmäinen, mutta en vain voi uskoa siihen. Ei kukaan oikeasti voi viiltää itselleen kunnon haavaa vain, jotta saisi huomiota. Siihen tarvitaan taustalle jotain muuta. Sitä en kiellä etteikö viiltely voisi olla siinä määrin huomionhakuisuutta, että viiltäjä kokee haavat ainoaksi tavaksi pyytää apua. Suu saattaa huutaa apua, mutta kukaan ei kuule. Siksi tarvitaan jotain konkreettista.
"Katso ! Olen tehnyt viillot ranteeseeni ja ne vuotavat verta. Minulla on oikeasti paha olla. AUTA ! " Tämäkin on niitä syitä miksi viiltelyni alkoi. Minulla on pirteä ulkokuori ja suustani ei vain tule niitä sanoja, että voin huonosti. Minun piti näyttää se muuten. "
Sanon voivani hyvin ja uskon siihen itsekkin, mutta se ei ole niin."
Kadun tätä tapaani, mutta toisaalta saisin rajoitettua sitä helposti. Kertoisin vanhemmilleni esimerkiksi, että olen piilottanut huoneeseeni sakset ja mattoveitsen ja että minusta tuntuu, että minulla alkaa olemaan ongelman tämän kanssa. Silti en sitä tee. Miksikö? En vain ole valmis vielä luopumaan viiltelystä. Vaikka pitkällä tähtäimellä siitä ei synny muuta kuin harmia, häpeää ja lopulta rumat arvet.
Tällä hetkellä minulta löytyy 3 viiltoa kädestä, 8 oikeasta nilkasta ja 10 vasemmasta nilkasta. Tilanne ei siis ole vielä paha? En kuitenkaan halua sitä, että turmelen jalkani täysin ja viillän ne täyteen. Kohta nilkat kuitenkin täyttyvät ja pitää saada lisää tilaa..Ei en tahdo siihen! Enkä todellakaan tahdo, että kukaan joutuu ikinä koskaan kokemaan tätä samaa. Joten ihan sama mitä teette niin älkää viilelkö. Älkää edes kokeilta. Se yksi ainut kokeilu voi ajaa teidän kehonne näyttämään tältä:
Kaunistako? En usko siihen, että kenenkään mielestä tuo voisi olla
kaunista. Miettikää kesää, miettikää millainen vaiva noiden peittäminen
on koko loppu elämän. Jok'ikinen aamu itsekkin pistän pompulan ranteeni
suojaksi ettei naarmuni näy. Jok'ikinen aamu kadun niitä aina vain
enemmän. Olisinpa ollut viisaampi.
Tämäpä tyttö lähtee tänään matkoille! Okei, vain kotimaan matkailua, mutta olen silti onnessani. Nimittäin määränpäässä odottaa poikaystäväni. Vielä aamulla en tiennyt, että tulisin tänään lähtemään, mutta yllätysmatkathan ovat parhaita ;) Tällaista pitäisi harrastaa muulloinkin. Tehdä asioita vain hetken mielijohteesta. Se on elämää, ei mikään itsensä näännyttäminen. Silti sama hallinan tunne tulee. Tästähän voisi tulla ihan tapa.
