Kello soi 6.00, hieman liian myöhään, mutta en halunnut herätä aikaisemmin. 6.45 hyppään tupaten täyteen ahdattuun bussiin ja suuntana Helsinki. Olin menossa tapaamaan hoitajaani, jolle olin varannut kriisi ajan kaksi viikkoa sitten (kyllä kriisiaikaakaan ei saanut aikaisemmin).
Kidun bussissa, minua oksettaa ja kuolen sisältä päin. Olen kuitenkin onnellinen tulevasta ajastani. Tarvitsen apua ja nyt sitä saan. Saavun paikalle 7.50. Kymmenen minuuttia aikaa. Harkitsen polttavani tupakan mutten sitä tee, säästelen käynnin jälkeen. Silloin tarvitsen sauhut, tiedän sen.
Kello saapuu 7.59 ja hoitajani saapuu paikalle katsoen minua kummaksuen. Silloin tiesin, että kaikki ei ole oikein. Kuulemma se en ole minä joka hänelle on nyt tulossa. Petyn, hämmennyn, en tiedä miten näin on päässyt käymään - ehkä minä olen mokannut? Mutta ei, kanslia johon olin soittanut ei ollut varannut mitään aikaa minulle. Miten näin voi olla? Minun pitäisi kai olla vihainen.
Sovin uuden ajan viikon päähän. Minua vain mietityttää kestänkö sitä aikaa? Mitä jos teen itselle jotain? Ahdistaa kauhean paljon. Ehdin kuitenkin puhua hetken hoitajani kanssa ha hän ehti ehdottamaan intensiivisempää hoitoa/osastoa. En tiedä kummasta hän puhui, syömishäiriöosastosta vaiko psykiatrisesta osastosta. Kumpikin olisi paikallaan. Tarvitsen paikan, josta saan apua ja jossa voin hengittää.
Nyt istun taas picnicissä hörppien jättimäistä teetä. Se on hyvää ja lämmintä. Taidan jäädä tähän vielä hetkeksi. Haluan olla rauhassa.
Koita jaksaa. Toivottavasti saisit asiat järjestykseen jotenki. :)
VastaaPoistaKiitos ! :)
PoistaHei :) Oon seurannu sun blogia jo yli vuoden, ja itse asiassa tämä oli ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut syömishäiriöön liittyvä blogi jota luen. Syy miksi luen ei ole kuitenkaan pelkkä syömishäiriö, vaan se miten ihana ja aito olet! Tykkäsin heti sun tyylistä ja siitä, miten uskallat jakaa ajatuksiasi. Mun on ollut tarkoitus kommentoida aiemminkin, mutta en sitten osannutkaan kirjoittaa mitään.
VastaaPoistaEhdin jo iloita, kun asiat alkoi näyttää paremmalta sun elämässä, ja nyt harmittaa, että sulla on noin kurja olla. Sen takia haluankin sanoa, että toivon tooosi paljon, että kaikki kääntyy vielä hyväksi! Muista, että oot jo aiemmin löytäny tien pohjalta ylös, joten pystyt siihen jälleen! Sairastuin itse syömishäiriöön viime vuoden keväällä ja hakeuduin terapiaan. Nyt kaikki on hyvin, mutta huomaan yhä merkkejä masennuksesta ja syömishäiriöajattelusta. Tiedän, että niistä on vaikea päästää irti, ja tuntuu helpottavalta vaan antautua niille. Sulla on kuitenkin elämässä paljon ihmisiä, jotka ei halua menettää sua. Minäkin tuntematon täällä kaukana toivon sulle kaikkea hyvää. Tiedän, että sä selviät ja olet vahva ihminen. Sinnittele ainakin siihen asti, että saat apua. <3
Onpa kiva kuulla sanasi :) Jotenkin tästä blogista on tullut jotain aivan muuta mitä piti. Esiinnyn sen takana täysin omana itsenä ja täysin avoinna. En näe miksen voisi puhua avoimesti :)
PoistaMutta kuinka ihanaa, että voit jo paremmin ja olet hakenut apua. Se osoittaa vahvuutta ja on hieno piirre :) Joskus saa olla paskana, mutta vastoinkäymisiä tässä sairaudessa on ja ne vain vahvistavat! Tähdätään nyt kumpikin siihen, että voidaan joskus sanoa aidosti olevamme terveitä. Ollaan ansaittu se tän taiston jälkeen <3