Nyt on niin luovutajan olo ! Olen hyvin kyrsiintynyt koko osastoon. Helvetti miksi minulle laitetaan ruokia valmiiksi vaikka olen saanut laittaa ne jo monta viikkoa itse. Miksi hoitaja saa päättää minkä hedelmän otan, miksi minun pitäis muka syödä omena lounaalla. Maha meinaa revetä jo yksin ruuasta ja sit pitäis viel sulloo omena samaan mahaan.
Ei tää paraneminen aina niin herkkua ole. Kipuja on enemmän kuin tarpeeksi ja hoitajat välillä vain raivostuttaa ja sitä haluais enemmän kuin mitään olla kotona. Kuitenkin jos menisin kotiin tiedän, että repsahtaisin taas anoreksian valtaan. Ei sekään ole hyvä, vaikka kuinka kaipaan ihanaa (lue: oikeasti rumaa) luurankoani, joka ei jaksanut enää edes liikkua. Miksei vois olla mitään kompromissia? Haluisin syödä ja voida hyvin, mut silti olla sellainen kärsivä luuranko..Ristiriita?
Ehkä olo lähtee taas pian nousuun. Voisi vaikka yrittää saada välipalalomaa tälle viikolle ja ensimmäistä kahden yön lomaa. Niiden voimalla jaksaisi taas tätä helvettiä hetken.
Päivän kappale: Skandaali - Sun muijas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti