En osaa kauhean tarkkaan vielä tunnistaa nälän tunnetta saati kylläisyyttä. Varsinkaan jälkimmäistä. En siis osaa yhtään arvioida kuinka paljon minun pitää syödä. Aivot eivät ymmärrä, että syön kun ei tule makuaistimusta. Olen ihan hukassa.
Minulla on myös eräs ongelma. Ongelma nimeltään toinen anoreksiaa sairastava. Hän ei ole kovin paranemismyönteinen, mutta haluaisin auttaa häntä ! Tahtoisin todella. Mutta mitä tehdä? Luontainen vietti on auttaa edes hieman, mutta kaikki ei ole niin mustavalkoista. Minäkin olen sairas. Olen altis muille sairaille. Anoreksia voi tarttua kuin pahainenkin tauti. Mitä jos hänen puheensa laihuuden ihanuudesta saa minutkin taas uskomaan niihin. En tiedä mitä tehdä !
Heitänpä kommenttina saman, mitä itseni kanssa joudun ajoittain työstämään: voiko hoitaa toista, jos ei pysty hoitamaan itseään? Kansan kielellä varmaan vertaus sokeasta joka taluttaa rampaa jne.
VastaaPoistaJa hei, ateriasuunnitelma... Sitä voi käyttää pohjana :)
Tätä olen joutunut itsekkin miettimään useaan otteeseen hoitoalaa kun opiskelen ja muutenkin. En vielä tiedä vastausta. Tarve vain olisi niin suuri auttaa. Ehkä kuitenkin joskus on pakko pistää itsensä etusijalle ja sitten vasta auttaa muita kun siihen oikeasti pystyy :)
PoistaTaistelet just niin vaikeeta sairautta vastaan, ja tiedän kokemuksesta et on raskasta kattoo ite ku toinen on huonossa kunnossa eikä tahdo parantua. Mutta koita keskittyy ittees nyt, ei oo sun tehtävä parantaa toista vaikka se tuntuuki hirveeltä... Tilanne on vaan huonompi jos sen ajatukset vetää sutki mukanaan. Voimia paljon <3 T:Saara
VastaaPoistaKiitos <3 Tää on vaikea sairaus. Helppoahan se olis jos vaan pystyis sanomaan milloin on terve ja milloin ei. Toisaalta vaikka olisi terve niin alttius säilyy. Ehkei aina niin suurena, mutta nyt olen riskialtista joukkoa, tiedostan sen. Jos jo yksin epikriisin lukeminen saa minut haikailemaan laihuutta niin se kertoo jo, että en ole oikeasti vielä tarpeeksi terve auttaakseni muita... Valitettavasti.
PoistaAnna itsellesi aikaa. Sä olet vielä matkalla, vaikka oletkin pärjännyt hienosti. Mulla on omakohtaista kokemusta toisen, vielä pahemmassa jamassa olevan auttamisesta ja tukemisesta... Se meni ensin hyvin, mutta veti mut lopulta päivikseltä takaisin kokovuorokautiselle. Joskus on hyvä olla itsekäs, koska parhaiten voi auttaa muita, kun on itse kunnossa. Voimia murunen ja nähdään, kunhan pääsen pois, jooko? :)))
VastaaPoista