Miten sinulla menee? Tämä on kysymys jonka saan joka kerta kun käyn helsingissä. Vastaus on aina sama: " Vaihtelevasti. ". Samoin voisin vastata nyt jos minulta sitä kysyttäisiin. Yritän kamppailla anoreksiaa vastaan, mutta olen alkanut pelleilemään sillä. Olen huomannut, että en siedä painon siirtymistä toiselle kymmenluvulle, mutta en myöskään osaa laihduttaa.Olen tajunnut mistä sairauteni lähti liikkeelle, se nimittäin lähti juuri tuosta. Lukion kolmannelle luokalle siirtyessäni, kesän jälkeen, painoni oli 58 kiloa ja muistan säikähtäneeni, että apua apua apua kohta 60 kiloa. Sitten se olikin menoa. Nyt olen tilanteessa jossa vaaka yrittää näyttää minulle välistä 49 kiloa ja säikähdän jumalattomasti, että kohta 50 kiloa. Sitten alkaa leikkiminen.
Vaaka näyttää aamulla 49 kiloa -> säikähdän -> yritän laihduttaa epätoivoisesti (esim. aterioiden skippailua, nesteenpoistolääkkeitä, suolavesi suolentyhjennystä yms.) -> illalla tulee nälkä -> ahmin -> ahdistun -> viiltelen -> laihdutan -> ahmin -> viiltelen rankaisuksi jne. Näin se on mennyt jo pitkään. Olen oikeasti alkanut pelkäämään, että saan ahmimishäiriön diagnoosin pian.
Mutta tämä on myös herättänyt minut. Olen herännyt siihen todellisuuteen, että ei tämä voi jatkua näin. Olen alkanut entistä enemmän tekemään työtä pään sisällä. Prosessoin miksi tämä on näin. Olen ollut ennenkin yli 50 kiloa. Kuolinko silloin? En. Miksi siis nyt tekisin niin. Tämän ajatustyön seurauksena olen saanut myös tehtyä tsemppi kortit itselleni. Minulla kulkee nykyisin aina käsilaukussa laminoituja lappuja joissa lukee syitä miksi haluan olla terve. Olen myös alkanut tekemään konkreettisia muutoksia, pieniä muutoksia, mutta eteen päin silti.
Mutta miten anoreksia sitten näkyy itse arjessa? Vaikka stereotyyppisesti voisi ajatella, että anorektikko miettii laihtumista koko ajan ja omaa "läskiyttään" niin asia ei mene niin. Mutta on jotain mikä näkyy. On kevyt tuotteet. Minulla on omat tuotteeni. Minä juon funlightia ja pepsimaxia, sekä maidon kuuluu olla rasvatonta. Myös jugurtit ovat rasvattomia (joskus en uskaltanut syödä edes niitä). Ne on pieniä asioita, mutta luovat mielenrauhaa minulle. Mielestäni nämä myönnytykset ovat sallittuja. Minä sentään syön. Jos joutuisin "normaaliruokien" pariin niin en söisi. En tiedä voinko koskaan oikeasti luopua näistä pakkomielteistäni, onko joku anorektikko voinut? Jos tiedätte tapauksia niin kertokaa toki minullekkin :) !
Ainiin ja toki kuulumispäivitykseen pitää mainita, että meille on kenties tulossa "perheenlisäystä". Meille tulee kissa <3 ! Tavaroita on jo hankittu ja nimikin jo on, kissa vain puuttuu. On hankalaa saada vain yhtä pentua. Kaikki haluaisi antaa kaksi. Lisäksi olen (ehkä turhankin) tarkka. En halua tyytyä kompromissiin. Haluan kissan joka vie koko minun sydämeni. Saas nähdä milloin tällainen turri meille tulee. Päivitän kyllä asiasta :)
 |
| Meooow <3 ! |
Voimia hirveesti! :)
VastaaPoistaAnoreksia ei tuo elämääsi mitään hyvää. Ei kuulosta mukavalta loppuelämältä ahdistua turhista ja kytätä painoaan. Elämä on tehty elettäväksi. <3
Tsemppaa nyt oikein kovasti! Kerran se 50 ylittäminen vain kirpaisee. Se ei tee susta huonompaa ihmistä tai ''läskiä''. Normaalipainoinen ei ttarkoita läskiä. Niinkuin itse mulle sanoit: normaalipainossa olet kauneimmillasi. Se pätee myös suhun! <3
Jos ja KUN haluat tulle terveeksi, sun on otettava itseäsi niskasta kiinni, ja syötävä riittävästi. Se ahdistus kyllä helpottaa. Teet itsellesi koko ajan hallaa alipainoisena. Ihmisen keho ei ole luotu toimimaan vajaalla energiana ja alipainoisena. Karu totuus..
Tsemppiä hurjasti! Sä pystyt siihen! Nyt vaan lusikkaa toisen eteen! ;) <3
Ja PS. mä syön normaalirasvaisia jogurtteja. Ja olenko läski? Enpä kuitenkaan taida olla.. ;)
Totta, mitä anoreksia antaa elämään. Ei mitään muuta kuin ahdistusta. Kukapa sellaista tahtoo. Ja karu totuushan on, että niin kauan kun kituuttelee alipainon rajoilla niin anoreksia vain on osa elämää. Pakko siis vain uskaltaa hypätä ja ottaa se pelottava askel. Muutkaan normaali painoiset eivät ole läskejä joten ehken sitten minäkään? Sama pätee sinuun. Ei meidän tarvitsisi pelätä vaakaa ja niitä sen kertomia lukemia :)
PoistaMutta hei paljon paljon tsemppiä sinnekkin! Ja wau, go girl! Rasvattomat juget on hiton paljon parempia kuin rasvattomat. Niitä kannattaa syödä !
Anoreksia on läsnä koko ajan niin kauan kun joutuu pitämään painoaan samassa luvussa, ja kontroloimaan kaikkea, jotta se paino siinä pysyy. Jokaisella on se oma normaalipainonsa, jossa se paino on ilman että sitä täytyy edes sen kummemmin noteerata.
PoistaVoit kontroloida itseäsi koko lopun elämää, tai tulla terveeksi ja elää täysillä. Jälkimmäinen on se ainoa oikea vaihtoehto!
Ota ne askeleet kohti tervehtymistä. Et sä voi elää kunnnolla alipainoisena. Jos yhtään helpottaa, olen mäkin tulossa vakaasti kohti sitä viittäkymppiä. :D
Ja todellakin ne normaalirasvaiset on ihania! <3 Olin ihan ihmeissäni niiden mausta, kun vuosien tauon jälkeen otin normaalirasvaiset juget taas mukaan. :)
Ja tsempit vastaanotettu! Haleja sinne! <3
Sama täällä, vuosi jo syöty tavallisia juguja ja oon niiiiiiiiin onnellinen että oon päässyt niistä rasvattomista yli!!! :)
PoistaHeii mahtavaa !! On tosi inspiroivaa nähdä, että muutkin ovat uskaltaneet alkaa syömään "normaaleja" ruokia. Ja pakko myöntää, että kyllä mä aina kaupassa kaiholla katson rasvattomia jugurtteja..Siel ois niin hyviä makuja :z Ehkä mä karaistun ja opettelen syömään niitäkin ^^
PoistaNyt tyttö hyvämarssit kauppaan, ja valitset ihan niitä NORMAALEJA jogurtteja mistä tykkäät! Jogurtit on luotu normaaleiksi, ja jokaisella on niitä oikeus syödä! :)
PoistaSaanko kysyä, kuinka pitkä olet? Itsellä taistelu on enemmän tuolla sun vanhassa .. vitonen on fiksaatio (ja nelonen...) syömishäiriön syöttämää molemmat. Terveellä ajattelulla tyhmää rääkätä itseään. Missään muualla ei normielämässä käydä painokeskustelua... Uskon vahvasti, että siitä vapautuu, kun vapautuu myös tuosta ympäristöstä.
VastaaPoistaSuosittelen vaa'an heittämistä jorpakkoon ja jos sitä välttis haluat säilyttää, niin yritä verrata muihin suhteellisen samanikäisiin ja -pituisiin. Ja huom, ei anorektikoihin, tai sen kanssa painiskeleviin!
Tsemppiä!
Totta kai saat kysyä pituuttani. Olen 163 cm pitkä. Lyhyt pätkä siis :D Mutta on kyllä totta, että en ole ainut numerofiksaantunut anorektikko niin kuin et sinäkään. Lähes kaikilla anorektikoilla numerot ovat ongelmia. Elämä pyörii painon ja kalorien asettamien rajojen ympärillä. Naurettavaa!..Mutta niin totta anorektikolle. Ei ole mitään pahempaa kuin niiden omien "rajojen" ylittämien.
PoistaJep, vaaka jorpakkoon! Nyt olen ollut viikon verran ilman vaakaa ja selkeästi ahdistus on alentenut. On se jännä. Ja kyllä, kannattaa tosiaan katsella muita jotka ovat samoja mittoja kuin itse olet ja uskoa, että ne ovat vertailukelpoisia. Ihmiset ovat kauniita normaalipainoisina ja sinä ET ole poikkeus :)