Koulupäivä sinäänsä meni ihan suht rennosti kuitenkin. Meillä oli vain puolikas päivä ja rentoa liibalaabaa. Onnistuin hymyilemään. Onnistuin olemaan reipas. Onnistuin näyttämään terveeltä. Sehän meni siis ihan hyvin? Menin kuitenkin meidän luokan perinteisille " after schooleille". Eli lähi terassille ryyppäämään. Siinä ei ollut kuin lähimmät ystäväni ja aloin hieman ottaneena avautumaan. En ollut saanut kutsua ystäväni juhliin ja minut oli muutenkin täysin feidattu. Se hylätyksi tulleen tunne pulpahti pintaan. Itkin ja olin niin satutettu ja heikko. Tosiaan, huomasin kerran facebookista, että eräs läheinen kaverini ei ollut kutsunut minua hänen syntymäpäivilleen. Urputin tästä hänelle, että miksi hitossa. Miksi minut voi feidata? Kuulemma hän olisi halunnut kutsua minut, mutta tyttöystävä ei. Tyttöystävä ei halua minua, koska olen ollut osastolla, koska olen anorektikko. MITÄ VITTUA ?!
Miksi halusin hoitoon? Yksi suurimmista motivaattoreista hoitoon hakeutumiseen oli se, että saisin normaalin elämäni takaisin. Taistelen joka päivä yhä edelleen tämän asian puolesta. Ja mitä saan? Halveksuntaa, "koska olen ollut osastolla" ?!! Tiedoksi kaikille jotka eivät tunne tätä sairautta tai muutenkin ovat ihan kujalla mielenterveydellisistä sairauksista niin voin kertoa erään asian; Tähän sairauteen ei sairastuta tahallaan ! Minä en todellakaan halunnut tätä kohtaloa itselleni. Mutta haluan siitä irti. Haluan taistella. Mielestäni se on ainut asia mikä tässä merkitsee. Tiedä sitten, ehkä sekään ei riitä, mutta mikä sitten riittää ? Jos joku tietää niin antaa vain kuulua. Haluaisin todellakin tietää mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu nimittäin se on kuin kylmä läimäisy päin kasvoja ainakin minulle.
<3: llä Sairas
Onpa ollut ajattelematonta toimintaa.
VastaaPoistaHarmillista, kun jotkut eivät ymmärrä, että me emme tätä sairautta olla haluttu itsellemme järjestää. Antaisin paljon, että mun ei olisi koskaan tarvinnut kokeakaan tätä helvettiä.
Tsemppiä! <3 :)
Ihmiset ovat ajattelemattomia. Ihmiset ovat tyhmiä. Ne ovat kapeakatseisia ennen kuin omalle kohdalle osuu. Mutta todelliset ystävät tunnistaa siitä, että he ymmärtävät. Harmillista silti, että saamme syrjintää osaksemme vaikka haluamme vain parantua.
PoistaTsemppiä sinnekin <3
Ei h***etti, mitä p**kaa!! Ja oliko niin, että opiskelit hoitoalaa? Alenna muut ja ylennä itses -mentaliteetti jatkuu näköjään vuodesta toiseen :( Sitten näistä ihmisistä tulee hoitajia, jotka "haluavat auttaa" ja "ymmärtävät", eli kaikkea muuta! No jonain päivänä heille koittaa karu hoitoalan arki ja siinähän sitten pillittävät.. Mun luokallakin oli aikanaan tyttö, jonka suurin kriisi oli, jos oli samaan aikaan hopean ja kullan värisiä koruja. Eipä tuo neitonen olekaan alan töitä tehnyt.
VastaaPoistaNoi juhlat -- ymmärrän liian hyvin, juuri samaa viimeaikoina kokeneena. Kun ei sovi terveisiin eikä sairaisiin, mihinään ei koe kuuluvansa. Yrität kaikin tavoin pyristellä sairauden rehellisesti sanottuna todella koukuttavasta vaikutuksesta ja mitä saat niiltä terveiltä...
Mutta yritetään me vähemmän sairaat tai terveet, tai jotkut siltä väliltä tehdä parhaamme. Vielä me noille näytetään! (Ja pahoittelut purkauksesta, osui vain niin kohdilleen...)
<3
Kyllä, ihan täyttä paskaa. Tallaisia hoitajia maamme tulee saamaan. Toivon kuitenkin, että he joskus vielä viisastuvat. Ugaaaah, olen niin suutuksissa! Haluisin vain olla joskus normaali. Mutta ristiriita tosiaankin syntyy siitä, että en kelpaa enää sairaaksi enkä terveeksi. Tiedän kuitenkin, että vielä joku päivä minut hyväksytään myös terveeksi :)
Poista