" Näytätpä sinä hyvältä ! " = " Olen lihonnut ! Vai tarkoittaako se vaatteita, meikkaamista..mitä mitä mitä.. Ei, mä oon lihonnut ton mielestä. "
" Sä oot nätti ja tosi sopusuhtainen ! " = "Sopusuhtainen, en siis laiha, siispä läski. "
" Sähän syöt tosi hyvin. " = " Mä syön siis selkeesti aivan LIIKAA jos se tuonkin mielestä on hyvin."
Toinen anorektikko: " Sä voit ihan hyvin syödä kunnolla ja ottaa sen jäätelön. " = "Se haluu lihottaa mua, että näyttää ite laihemmalta."
" Sä voisit aloittaa jonkun liikuntaharrastuksen. Se vois tehä hyvää sulle. " = " Jopa ton mielestä mun pitäis kiinteyttää.."
" Sä taidat olla laihtunut. Huonompi juttu. " = " Hyvä juttu, hyvä minä!! "
" Rasvaton maito vs. kevyt maito - niillä ei ole eroa." = "Valehtelet."
" Tänään vaaka näytti 50,4 kiloa. Olet laihtunut. " = " Vaaka on väärässä. Minun vaakani on oikeassa. Tässä vaakassa on jotain häikkää... Ne on TAHALLAAN virittänyt ne niin näyttää vähemmän mitä todellisuus. "
" Olet pienempi kuin tuo tyttö tuossa. " = " Pakollinen kohteliaisuus, mutta ei totta. Tiedän sen. "
" Olet selvinnyt tosi hyvin hoidostasi. " = " Paranen liian nopeasti !! "
Surullista, mutta niin totta...
VastaaPoistaValitettavasti..
PoistaHeippa pitkästä aikaa!
VastaaPoistaSaatan kuullostaa taas saarnaavalta tädiltä (jota tietysti osittain olenkin), mutta jaan nyt ajatukseni, kun kerta tällainen kommentointijärjestelmä on kehitetty.
Olen lukenut sun blogia edelleen, mutta jättänyt kommentoimatta, mutta nyt ajattelin, että voisin taas vähän palautella.. Oletko miettinyt näiden tekstien "anorektikko sitä, anoreksia sitä" vaikutusta suhun itseen? Eri asia on esimerkiksi kysyä energiatarveasioita ja muita, mutta se, että kirjoitat toistuvasti, millainen anorektikko on, mihin se tähtää? Ja auttaako se sinua todella pääsemään siitä eroon?
Toinen asia, johon olen kiinnittänyt huomiota, on tuo itsesi dissaaminen noissa kuvissa. En vain ymmärrä, miksi teet sitä jatkuvasti? Mitä uskot sillä saavuttavasi? Tai miten se mielestäsi tukee käsittääkseni sinunkin pohjimmaista tavoitetta päästä kohti normaalia elämää ja itsensä hyväksymistä?
Ei paraneminen tapahdu itsestään. Ei tule sitä kaunista päivää, jolloin herää terveenä, sitä kohti on mentävä - tietoisila teoilla. Ja mitä tulee tuohon painoasiaan vielä, kyllä, tässä yhteiskunnassa on hurjasti ihmisiä, jotka ovat sinua ja minua laihempia ja tulevat aina olemaan. Se vain menee niin, halusimme tai emme. Kannattaa muistaa, että parantujissa ja parantuneissakin on monenlaisia, myös kropaltaan ja toisaalta totuutta ei tiedä kukaan muu kuin henkilö itse. Ulospäin voi aina esittää vaikka ja mitä.
Päivän saarnan päätteeksi muistutan edelleen, että monet (ehkä kaikkikin) näistä asioista nousevat lähinnä oman elämäni kautta ja siksi ehkä niin kipakasti niihin ärähtelen. Tarkoitus ei missään nimessä ole sinua loukata tai muutenkaan, herättää ehkä jotain ajatuksia, joita itselle tulee.
"Häntä pystyyn, vaikka hakaneulalla" (tosin ei tungeta sitä oikeasti kroppaan, tulee ruma jälki) <3
Hei!
PoistaArvostan aina jokaista kommentia. Myönnän kuitenkin, että tekstisi todellakin sattui, mutta vain siitä syystä olet oikeassa.
Minun tapani kirjoittaa tässä blogissa saattaa herättää sinun mielipiteidesi kaltaisia ajatuksia. Tarkoitukseni kuitenkin on kirjoittaa ilman mitään suojamuuria kuinka oikeasti tunnen ja mitä pääni sisällä tapahtuu. Joskus ahdistaa ja kerron sen. Joskus haluan jakaa, että aivan omituiset ajatukset pään sisällä ovat sitä mitä anorektikon pään sisällä todella tapahtuu. Se toivottavasti luo ymmärrystä heille jotka eivät tätä katalaa sairautta sairasta ja muille anorektikoille vakuutusta siitä, että he eivät ole ajatustensa kanssa yksin.
Tiedän, ettei minun tarvitsisi dissata itseäni kuvissa. Se vaan kuitenkin on se millä tavoin nään itseni. Minulla on käsittämätöntä itseinhoa. En ole tyytyväinen itseeni. Jaan silti niitä kuvia, koska haluan kuitenkin tuoda esille miltä elämäni näyttää eri vaiheissaan.
Minun paranemis prosessi on henkisesti vielä niin vauvan kengissä, että käyn taistoa joka päivä. Minä haluan parantua. Teen jok'ikinen päivä viisi kertaa päätöksen siitä, että haluan parantua kun otan sen lusikan kauniiseen käteeni ja SYÖN. Siihen liittyy osana myös tuskan tunteet. Mieleni laahaa vielä niin perässä. Se ei ole vielä tässä kehossa. Se ei ymmärrä, että olen saanut 15 kiloa lisää kolmessa kuussa. Tahto parantua kuitenkin on. En kuitenkaan tunteitani pysty muuttamaan. Esimerkiksi en pysty yksistään päättämään, että nyt en ole enää rakastunut tuohon ihmiseen.
Mutta tsemppiä myös sinulle <3 Kyllä me terveyteen vielä päästään, vaikka välillä tulee niitä hetkiä kun ottaa askeleen eteen päin niin tulee otettua kaksi taakse :)
Ikävä kuulla, että aiheutin surua :(
PoistaTämä on ehkä helvetillisin sairaus joka on keksitty. Tässä taannoin yhden ystävän kanssa mietimme, missä muussa sairaudessa kovemmat oireet ovat jotenkin "tavoitteellisia". Tuskin skitsofreenikot vertailevat, kenellä on ollut enemmän hallusinaatioita tai kuka on ollut pisimpään psykoosissa jne.
Mä uskon vilpittömästi, että Sinulla on parempia päiviä edessä. Tunnistan itsestäni myös tuon "lapsen kengissä", vaikka oman tilanteen kanssa en olekaan ensimmäistä kertaa. Joku tässä hulluudessa vain repii puoleensa, olkoonkin, että se on tyhmää. Toisaalta olen miettinyt aikaa, jolloin itse kävin läpi useamman jalkaleikkauksen. Myös silloin osastolla olo oli helppoa, vaikka sitä halusikin mahdollisimman nopeasti kotiin. Osastolla kuitenkin oli sairas sairaiden joukossa, ei erilainen, kuten "normi-ihmisten" seurassa. Eli ehkä se on sittenkin aika tyypillistä kaivata jonnekin sinne, missä oli edes hetken helpompaa.
Mutta kuten olen vissiin aiemminkin kirjoittanut ja itsellenikin yritän hokea, ei pidä kaivata liikaa.
Lämpöä päivääsi, ja ai niin, mun mielestä olet TODELLA KAUNIS nuori nainen ja kaikkea muuta kuin läski!!