Let me out of here..please..

Tunnen nilkassani sykähtelevää kipua ja sitä katsoessani näen kolme pientä naarmua. Ne näyttävät säälittävän pieniltä, hyvä että edes näkyvät. Ne ovat eilisillan takaisia ja tänään uudelleen auki revittyjä pikku naarmuja joiden olisi pitänyt olla syvempiä, enemmän vuotavia ja kiteytettynä paljon parempia. Ihmettelen kyllä itsekkin miten noin pienistä naarmuista syntyi tuollainen kipu kun suuremmistakin ollaan selvitty paljon pienemmällä säryllä.

Mutta mikä ihme ajoi minut tuohon jälleen? Ahdistus ilmeisesti siinä taustalla oli. Yritin ottaa rauhoittavia ja alkaa puhastelemaan omiani. Se vaan ei suostunut onnistumaan. Pelkään itseäni suunnattomasti. En tahtoisi olla näin sekaisin. Tuntuu myös, että kyseiset lääkkeet joita syön ei edes oikein auta enää. Olen ehkä tullut immuuniksi osin. Ajauduin myös niin säälittävään tekoon, että otin rauhoitavaa lääkettä ja vähän ajan päästä join siideripullon. Harmikseni en mennyt liiemin sekaisin siitäkän. Vähän olin omissa maailmoissani, hoipertelin ja tietyt asiat unohtuivat. Hieman kuin känni, mutta ilman sitä hauskuutta. Vaikka minulla nuo oireet tulivatkin lievänä niin älkää nyt jumalauta alkako kokeilla itse sekakäyttöä. Se on oikeasti todella vaarallista ja idioottimaista tehdä niin!

Aloin miettimään viikonloppuna tilannettani oikein kunnolla ja tulinkin joihinkin tuloksiin. Pelottavin diagnoosi minkä itselleni kyhäsin oli ahmimishäiriö/bulimia. Mitä jos tämä menee siihen?Syön jo salaa ja annoskoot ovat välillä pelottavankin suuria, sekä oksentamisen miettiminen on palannut mieleen. Kerran jo juoksin paniikissa vessaan, mutta sain kiellettyä itseäni oksentamasta ja menin nukkumaan. Mutta milloin se päivä koittaa että en onnistukkaan sanomaan sairaudelleni ei. Eihän minun pitänyt pystyä viiltelemäänkään vaan tässä sitä silti ollaan. Jäin viiltelyynkin aivan totaalisesti koukkuun jo yhden pikkiriikkisen viillon jälkeen joten miten oksentaminen sitten. Taitaisin jäädä siihenkin koukkuun.

Minä oikeasti pelkään enkä ymmärrä enää mistään mitään. Kuinka tämä voi olla näin, milloin minusta tuli tällainen sairastava huomiohuora? Haluan siis oikeasti pyytää, että älkää ikinä antako tälle sairaudelle edes pikkurilliä. Se vie muuten koko käden. Älkääkä rakkaat ihmiset aloittako pelleilemään ruualla, älkää viillelkö, älkää tehkö mitään pahaa ikinä itsellenne vaan rakastakaa itseänne ja voikaa hyvin! Ette te halua tätä sairautta taakaksenne, voin vaikka vannoa.