Bmi 18,5 on normaalipainon ALAraja ja
minulla, joka on 163 cm pitkä, se tarkoittaa 49,2 kiloa. Se on
osaston vähimmäistavoite ja nyt se on saavutettu. Mitäs nyt? Oonko
mä nyt … terve ? Ainakin onnistun nyt esittämään tervettä
helpommin. Kukaan ei nää mitä sisälläni tapahtuu ja hyvä niin.
Ei kenenkään pidä tietääkään. Joten nyt virallisesti
iki-iloisuus vaihde päälle ja kaikki on taas hyvin.
Pakko kyllä myöntää, että eilen
herpaannuin aivan hetkeksi ajattelemaan, että mitä jos kroppani ei
olekkaan ihan kamalan iso..ehkä jopa ihan siedettävä. Kuitenkin
tämä ajatus haihtui mielestä todella nopeasti. Kyllähän minä
olen iso ja kroppani ihan löllö pallo. Minun kuitenkin on opittava
elämään sen kanssa. Silloin uskon olevani jo niin terve kuin
koskaan voin olla. Kun syöminen ei ahdista tai kontrolloi elämää
ja kropan kanssa voi elää, muuta ei voi vaatia. Eiväthän
”terveetkään” ihmiset useinmiten ole tyytyväisiä kroppaansa
niin miten joku voisi olettaa, että minäkään olisin.
Eilinen oli hyvin erikoinen päivä
minulle ja äärimmäisen haikea. Kaksi ihanaa opiskelijaa jotka
olivat riemastuttaneet osastomme arkea kuuden viikon ajan lähti ja
samoin aivan yllättäen yksi erittäin ihana potilas (tunnistat
kyllä itsesi tästä muru ^^ ). Toivon tälle ihanalle ihmiselle
kaikkea hyvää ja todellakin ettei tämä kamala tauti saa häntä
enää ikinä koskaan valtaansa. Riguli, sie olet ansainnut parhaan
mahdollisen elämän ja anoreksia ei kuulu siihen, muista se <3
Meillä kaikilla tulee tosi tosi kova ikävä sinua !
Päivän kappale: Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Älä tartu mun siipiini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti