Home not so sweet home

Miun ihana Sunna heponen jolla ratsastin <3

Ikävä kalvaa mieltä ja tahtoisin takaisin turvalliseen ihanaan ympäristöön, josta palasin sunnuntaina - poikaystäväni luokse. Jostain syystä sielä oli helpompi olla. Kukaan ei ahdistanut minua nurkkaan ongelmieni takia. Sain hengittää. Tuntuu toki pahalta sanoa näin, mutta kotona vain on hankalampaa. On helpompi sanoa ei. " Ei " joka aiheuttaa liian monta kinaa ja ristiriitaa. Ymmärrän toki, että vanhempani haluavat minulle vain parasta mutten ole valmis. En pysty tekemään asioita pakotettuna. Haluan kaiken sen paranemisen lähtevän minusta. En halua, että minun terät etsitään salaa ja viedään pois, en halua että vaakamme piilotetaan, en halua että minulle tehdään aamulla valmiiksi leivät..EN HALUA !

Eilen oli kieltämättä hieman kiireinen päivä. Aamulla en meinannut millään herätä ja bussissakaan silmät eivät meinanneet pysyä auki, mutta niin sitä vain silti helsinkiin päädyttiin elossa. Ensin kiertelin vähän vaatekauppoja ja katselin sillä silmällä jos olisin löytänyt juhlamekkoa, mutta en. Sitten syömään tamariniin omahoitajani kanssa, hui ! Maistelin kaikkea hieman buffetista ja sitten jopa santsasin! Haaha, siitäpä sait anoreksia..minä santsasin !

Tämän ruokakokemuksen jälkeen suuntasin vapaa-ajanryhmäni luo ja me lähdimme ratsastamaan. Se se vasta oli jotain! Nautin suunnattomasti siitä hevosten hoitamisesta ja ratsastamisesta. Olisi ihana päästä ratsastamaan aktiivisemminkin. Olisipa vain joku paikka jossa olisi kohtuulliset hinnat. Se olisi ihanaa ! Hyvin paranemista tukevaa tomintaa voisin uskoa. Toisaalta nyt kyllä sattuu lihaksiin. Olen jälleen löytänyt aaivan uusia lihaksia itsestäni ja kyllähän sitä nyt tietyt alueet kipeytyy kun istuskelee 1,5 tuntia heposen selässä :D

Kokeillut mekot (joissa näytin ällö isolta :/) :