Toinen päivä takana ateriasuunnitelman kera. Tämä itseinhon määrä on käsittämätön. Ja eihän siinä vielä kaikki, olen tainnut syödä YLI ateriasuunnitelman. Tunnen itseni lihavaksi. Tai en tunne. En oikein tiedä. Ainut mitä tiedän on suuri tyytymättömyys itseeni. Haluaisin vain luopua kaikista tunteista. Jos joudun uhraamaan samalla hyvätkin tunteet niin sitten teen niin. Haluaisin vain voida rakastaa itseänk edes pienen hetken ajan. Olisiko se niin väärin.
Olen viime aikoina nähnyt paljon unia. Unia siitä kuinka minua kiusataan ja halveksutaan. Kohdellaan kuin koiraa. Inhoan itseäni unissakin eikä kukaan tiedä.
Ajauduin tekemään äsken viillon nilkkaani vaikka olinkin jo aika hyvin päässyt siitäkin eroon. Mitä ihmettä sekään muka auttaa? Luulenko tosiaan sen ratkaisevan jotain. Luulenko, että voisin viiltää itseni parempaan muottiin. Voi kun niin olisikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti