Minulla on ollut useita ateriasuunnitelmia hoitoni aikana. Tällä hetkellä minulle on suunniteltu ihan vartavasten kotiin tarkoitettu ateriasuunnitelma. Toisin sanoen se on sama kuin osastolla "perusruokavalio" ja itselläni siinä on vielä yksi lisäys, sekä poistettu lisäravinnejuomat ja yksi hedelmä. Ja tältä se sitten näyttää:
Ateriasuunnitelma kotiin
Aamiainen Lautasellinen puuroa tai muroja / 1 dl mysliä / 2 weetabixia
1 viipale leipää + margariini
1 viipale juustoa / 2 viipaletta leikkelettä
Kasviksia (esim. tomaattia tai kurkkuja)
Lasi maitoa / 1 prk viiliä / 1 prk jogurttia
Hedelmä / lasi täysmehua / lasi mehukeittoa / 3 (kuiva)luumua
1/2 dl pähkinöitä
Lounas Lämmin ruoka annosteluohjeen mukaan (esim. Lihakastiketa 2 dl ja 2 dl riisiä)
Annos salaattia + 1 rkl auringonkukansiemeniä
Lasi maitoa
1 viipale leipää + margariini
Välipala Listan mukaan (esim. jäätelöpuikko, jälkiruokakulhollinen rahkaa yms.)
Päivällinen Lämmin ruoka annosteluohjeen mukaan (esim. Lautasellinen keittoa (=4 dl) )
Kasviksia
Lasi maitoa / piimää / 2 viipaletta juustoa
1 viipale leipää / keiton kanssa 2 viipaletta + margariini
Jälkiruokaa annoskipollinen tai 1 kpl tai välipalalistan mukaan
Iltapala 2 viipaletta leipää
tai 1 sämpylä (kummatkin puolet)
tai 1 rieska/karjalanpiirakka + 1 leipä
Margariini
2 viipaletta juustoa / 4 viipaletta juustoa
Kasviksia
Lasi maitoa / lasi piimää / 1 prk viiliä / 1 prk jogurttia
1/2 dl pähkinöitä
1 hedelmä /lasi täysmehua / lasi mehukeittoa / 3 (kuiva)luumua
1 leipä + margariini + juusto / 2 leikkelettä = lautasellinen puuroa
Aika paljon eikös? Tämän verran normaalisti ihmisen kuuluisi syödä ja tällä ruokamäärällä painoni pitäisi pysyä samana ja pysyykin, mutta siihen on silti vaikea luottaa. Vielä joskus uskallan syödä kaiken tuon :)
Mitä jos kokeilisit? Tiedän kokemuksesta, että se on hurjan hankalaa enkä itsekään siinä tarpeeksi usein onnistu. Tuo melko yksinkertainen lista on todellisuudessa resepti parempaan oloon (;
VastaaPoistaÄh, alan kuulostaa jotenkin äitimäiseltä ja varmaan ärsytän neuvoillani. Mutta pidän blogistasi ja olen alkanut välittää sinusta, vaikka ei tunnetakaan :D
Lupaan, että lähiaikoina varmasti syön jok'ikisen asian mikä tuossa listassa lukee :) Olen syönyt tuolla tavoin jo usemman kuukauden ja yhä elossa, joten yksi päivä sinne tänne !
VastaaPoistaHeh, suloisen äitimäistä :D Eikä neuvot ärsytä koskaan. Otan ne vain tukevana asiana. Oi, olen hyvin otettu siitä, että jaksa kantaa huolta. Olet varmasti hyvin ihana ihminen :) !
Kun nyt pääsin kommentoinnin makuun, en raaski olla yhtään hiljaa (sori).
VastaaPoistaLuin taas pari postaustasi ja mulle nousee välittömästi muutama asia mieleen
1)Ei auta, että teet asioita "lähiaikoina", "vielä jonain päivänä" - jos toivut, teet sen nyt ja tässä, tänään. Et huomenna, et seuraavalla aterialla etkä viiden kilon päästä, vaan NYT.
2)"yksi päivä sinne tai tänne" - ei silloin tällöin, vaan JATKUVASTI. Jotta voi toipua, on taisteltava koko ajan. Ei vain maanantaisin, tai kuun neljäntenä päivänä, vaan JOKA PÄIVÄ ja HETKI
3) Oletko joskus kuullut puhuttavan itseään toteuttavasta ennusteesta? Jos minun blogisi perusteella pitäisi ennustaa sinun tulevaa, sanoisin, että back to hospital. En pelkästään siksi, että anoreksia on vaikea sairaus, vaan myös siksi, että lukemani perusteella, sinä ajat itseäsi sinne, oli se sitten tietoista tai tiedostamatonta. Ainakin se on esillä jokaisessa postauksessa, vähintään siitä asti kun kotiuduit. Toki täytyy muistaa, että tiedän sinusta vain nämä tekstit, mutta näiden perusteella tulee mietittyä, mitä muuta tavoittelet tai ajattelet kuin sairaalaelämää ja painoa?
4) Ja tämä oikeastaan liittyy edelliseen. Luulen, että aika monella meistä, joilla on osastojakso(ja) takana, on jopa vaikea irrottautua siitä. Se on turvallinen paikka, ihmisillä on samoja ongelmia, kuulut joukkoon. Tämä "maailma" on pelottava, täällä olet se sairas tyttö joka oli mielisairaalassa, se joka tarvitsee vielä hoitoa, sairaslomalainen, vajaakuntoinen. Varmaan voisi verrata kävelemään opetteluun sen jälkeen, kun jalka on ollut kipsissä. Olisi helppo jatkaa kyynärsauvoilla jne, mutta jotta voi oppia kävelemään, on otettava ne askeleet - myös sillä jalalla, jolle se on vaikeaa (ja itseasiassa etenkin sillä).
5) Ja sitten taas, sh.piireissä vertaillaan, kuten itsekin olet kirjoittanut. Ja niitä useamman jakson kävijöitähän löytyy. Tyttöjä, joiden koko tuttavapiiri koostuu osastokävijöistä ja aikaisemmistä vuosista on vain muistettavana, miten pitkällä jaksolla silloin oli/keitä silloin oli samaan aikaan. Voisikohan tulevat vuodet tarjota muuta sisältöä? Enkä sano, että niissä tytöissä olisi vikaa, mutta jo hieman kauempaa katsoessa, kuulostaa aika laimealta elämältä...
Kauheaa paasausta tämä kirjoittaminen, mutta tällaisia ajatuksia tänään. Ja kuten jo viimeksi taisin kirjoittaa, myös itse olen tuota tietä kulkenut (ja osittain kuljen edelleen). Eli ajatukseni ovat varmasti pitkälti sellaisia, joita tunnistan itse käyneeni aikaisemmin läpi. Kyllä, osastolta oli aina HIRVEÄ irrottautua. Oli ihana päästä "vapaaksi", mutta kotona --- voi sitä yksinäisyyttä, avuttomuutta, pelkoa etc. Mikä sitten on auttanut, on se, että on hankkinut elämäänsä mahdollisimman paljon kaikkea sellaista, millä ei ole mitäään tekemistä syömishäiriön kanssa. Ihmisiä, harrastuksia, opiskelu- ja työjuttuja, matkustelua jne. Niillä minä pysyn koossa, tai ainakin rakennan pysyvyyttä.
Etsi omat rakennuspalikat, ja ota ne käyttööön NYT.
P.S ja sun ateriasuunnitelma EI ole iso, kuten sanottua, se on PERUS :)
Ja postauksen takani siis sama anonyymi joka kommentoi sulle jo aiemmin hmm, olisko ollut "yritän, yritän..." -postaukseen
PoistaHuomaa, että todellakin olet käynyt läpi sen saman mitä minäkin. Ei kukaan muu voi tietää samalla tavalla mitä käyn läpi. Kyllä huomaan toki, että lykkään väistämätöntä. Tajuanhan minä, että pakko joskus on aloitettava syömään. Syömättömyys vaan tuntuu niin tutulta ja turvalliselta. Mutta en vain tosiaan pysty siihen, että sormia napsauttamalla paranen. Ateria kerrallaan. Esimerkiksi tänään söin jo ihan ateriasuunnitelman mukaisen aamupalan. Huomenna varmasti menee jo aamupala ja lounas "oikein" :)
PoistaHuomaan myös jollain tavalla kaipaavani takaisin osastolle. Sielä oli turvallista ja oikeassa maailmassa turvatonta. Miksi siis en haikailisi osastolle päin? Haluan silti jäädä kotiin, koska se on väistämätön totuus, että täälä minä joudun kuitenkin joskus olemaan. Nyt on vain käytävä pientä sotaa, jotta en oikeasti ajaudu uudestaan osastolle.
Kohti elämää suuntaan aivan varmasti, sen vannon! Pienin askelin, mutta kuitenkin. Minusta tulee vielä TERVE !